Säännöt lajissa ovat kuin perinteisessä golfissa. Tavoitteena on saada frisbee maalikoriin mahdollisimman pienellä heittomäärällä.
Jo vuonna 2002 Oulussa hämmästeltiin paikalliselle golfradalle ilmaantuneita frisbeegolfareita. Laji oli tuolloin Suomessa eksoottinen, eikä sääntöjen mukaisia ratojakaan välttämättä tarvittu.
Peli voitiin aloittaa tavallisella rantafrisbeellä ja maalikoriksi voitiin sopia vaikka niityn reunassa kasvava puska.
Harva laji on kokenut samanlaista kasvupyrähdystä kuin frisbeegolf. Vuonna 2010 lajilla oli jo yli 10 000 harrastajaa ja virallisia ratoja nousi kuin sieniä sateella. Ratojen pienet perustamis- ja ylläpitokustannukset ovat tärkeä syy lajin nopealle leviämiselle.
Tärkein syy monelle harrastajalle on kuitenkin lajin helppous ja sen soveltuvuus kaikille. Radoilla ei tarvitse turhia kiirehtiä ja alkuun pääsee vaikka lainakiekoilla.
Yleisöä on lajin pariin kosiskellut jo vuodesta 2006 järjestetty frisbeegolfin European Open -kilpailu.
Kilpailu on nimensä mukaisesti kerännyt pelaajia ympäri maailman kilvoittelemaan avoimesti eri sarjoissa. Ohessa on nähtävissä vuoden 2009 European Open -kilpailu Tampereelta.
Toukokuussa 2013 Ylen Aamu-tv:ssä vierailivat Suomen frisbeeliiton toiminnanohjaaja Teemu Lehtomäki sekä vuoden 2012 frisbeegolfin Suomen mestari Leo Piironen. Haastattelussa miehet kertoivat erilaisten frisbeiden ominaisuuksista ja antoivat neuvoja aloitteleville golfareille.
Lisäksi puhuttiin lajin leviämisestä maailmanlaajuisesti.
Lopuksi Piironen opasti kiekosta pitäen juontajapari Marja Sannikkaa ja Nicklas Wanckea oikeaoppisessa frisbeegolfputissa. Juontajien kilpaheittelyn panoksena oli berlininmunkki.
- Frisbeegolfradat.fi: Mitä on frisbeegolf? (frisbeegolfradat.fi)
- Frisbeegolf tavoitti Suomen (Yle Uutiset 14.7.2014) (yle.fi)