Alkoholistien yhteisö asui yli 30 vuoden ajan suolle pystytetyissä hökkeleissä Mankkaan kaatopaikan tuntumassa Espoossa. Vuonna 1981 tehdyssä reportaasissa annetaan ääni sen asukkaille.
Asukkaat hakivat kaatopaikalta eli "Mankkaan valinnasta" ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita.
Rahallisen toimeentulonsa he saivat sosiaaliavustuksista ja eläkkeistä. Osa kävi myös töissä, usein kylläkin vain seuraavaan tilipäivään asti.
Monet olivat aikanaan tulleet pohjoisesta etelän työmaille. Kun työt loppuivat ja asuntoina toimineet työmaaparakit vietiin pois, he ajautuivat alkoholismiin ja asunnottomiksi.
Mankkaan hökkelit muistuttivat miehiä kotoisasti sota-ajan korsuista ja myöhemmistä siirtotyömaiden parakeista.
Suolla eläminen oli vapaata, eivätkä kaikki olisi edes halunneet muuttaa sieltä pois. Osa siirtyi kuitenkin oikeisiinkin asuntoihin.
Mankkaan kaatopaikka oli käytössä vuosina 1957-1986. Haastattelun aikaan sen lähistöllä asui ehkä satakunta henkilöä, joista kymmenkunta oli naisia. Kesällä asukkaita oli huomattavasti enemmän.
Suon asukkaat -reportaasin on toimittanut Olli-Pekka Ihamäki.