Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Jörn Donner isän ja kuoleman jäljillä

"Ei pidä kuolla uteliaana", sanoi Jörn Donnerin entinen tyttöystävä. Donner noudatti tätä viisautta. Hän matkasi isänsä Kai Donnerin jalanjäljillä Siperiaan ja kirjoitti isästään kirjan. Samaan aikaan häntä askarrutti kysymys kuolemasta. Tuloksena oli kaksi vuonna 2006 ilmestynyttä kirjaa.

Kuoleman kuvia ja Isän jalanjäljillä ilmestyivät molemmat vuonna 2006. Ensimmäinen oli jatkopohdintoja Elämme, siis kuolemme -kirjalle, jonka Donner oli kirjoittanut yhdessä arkkipiispa John Vikströmin kanssa vuonna 2002.

Ikä oli pannut Donnerin pohtimaan kuolemaa. Hän siteeraa Vikströmin ajatusta kuolemasta: "En pelkää kuolemaa, vaan kuolemista."

Isättömäksi viisivuotiaana jäänyt Donner halusi sevittää, kuka hänen isänsä oikeastaan oli. Donner teki isänsä tutkimusmatkailija Kai Donnerin jalanjäljillä kahdeksan matkaa Siperiaan. Syntyi kirja "Isänsä jalanjäljillä".

Maarit Tastula haastatteli Donneria hänen tuoreiden kirjojensa pohjalta vuonna 2006.

Jörn Donner Yle Arkivetissa