Vanhojen kirkonkirjojen mukaan naakkojen eli kirkhakkisten on katsottu kuuluvan luonnostaan keskiaikaisten kivikirkkojemme kokonaiskuvaan.
Kuuluisin esimerkki tästä on Turun tuomiokirkon suuri naakka-kolonia. Naakkojen mieltymys pesiä mustakattoisissa harmaa-kivikirkoissa selittynee rakennuksen ja linnun höyhenistön värityksen yhtäläisyydellä. Toisaalta kirkon valinta pesäpaikaksi osoittaa linnun selvää sidonnaisuutta kulttuuriympäristöön.
Naakkaparit viettävät koko vuoden yhdessä ja ne istuvat usein oksalla tai kirkon katon räystäällä kylki kiinni toisen kyljessä. Naakan kohdalla ei voi oikeastaan puhua laulusta, koska ryhmissä elävinä lintuina ne lähinnä rääkyvät kuorossa kja, kju ja kjäär, kjäär -äänteitä.
Koska Varsinais-Suomi on maamme kultturikehityksen kehto, niin on varsin ymmärrettävää, että naakka on valittu myös alueen maakuntalinnuksi.
Teksi: Lasse Vihonen