Menestyksen syynä lienee pitkän talven lisäksi Suomen lyhyehköt rinteet. MM-lumilautailija Risto Mattilan mukaan esimerkiksi Louekallion hiihtokeskuksen kompaktit rinteet ovat ideaaleja harjoitusmäkiä. Temppuja tulee toistettua satoja kertoja päivässä.
Markus Hurme aloitti lumilautailun 80-luvun lopulla. Vantaalainen Hurme esitteli taitojaan Serenan hiihtokeskuksessa vuonna 1996. Ammattilaisurasta lukiolainen ei vielä tuolloin uskaltanut haaveilla. Koulu meni silloin laskemisen edelle. Hurme kuitenkin edusti Suomea Naganon olympialaisissa muutama vuosi myöhemmin. Markus Hurme on myös hahmo lumilautailupelissä Shaun Palmer Pro snowboarder.
Maailmanmestari Enni Rukajärvi on päässyt kiertämään maailmaa lumilautaillen. Rukajärvi saavutti kokonaisvoiton arvostetulla TTR- maailmankiertueella vuonna 2010. Myöhemmin Rukajärvi nappasi mitalin peräti kaksista talviolympialaisista.
Hyvinkääläinen Peetu Piiroinen puolestaan toi Suomelle tuliaisiksi hopemitalin Vancouverin olympialaisista vuonna 2010. Vaikka kisaaminen on tärkeää, Piiroinen muistuttaa myös lumilautailuelokuvien merkityksestä. Haastattelussa hän kertoo kuvausmatkastaan Venäjän Kamtšatkan niemimaalle lautailijalegenda Terje Haakonsenin kanssa.
Minna Hesso aloitti lumilautailun veljensä innoittamana. Ennen sponsorisopimuksia Minna joutui rahoittamaan harrastustaan vanhempiensa rahoilla. Menestyksen myötä Hessosta tuli ammattilaislaskija. Naganossa hän sijoittui kuudenneksi naisten lumikourussa.