Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Lumilautailun tuplamestari Antti Autti haastattelussa 2005

Kaksi maailmanmestaruutta voittaneen lumilautailijan salaisuus oli hyvä fiilis. ”Ei kauheasti jaksa väkisin vääntää”, hän totesi keväällä 2005.

Lumilautailija Antti Autti Ykkösen aamu-tv:n haastattelussa 2005.

Rovaniemeläinen Antti Autti (s. 1985) voitti ensimmäisenä suomalaisena lumilautailun kaksoismaailmanmestaruuden. Hän saavutti kaudella 2004-2005 MM-kultaa lumikourussa (halfpipe) ja big airissa.

Keväällä 2005 Autti voitti lisäksi ensimmäisenä eurooppalaisena halfpipen Yhdysvalloissa järjestetyssä X-Gamesissa.

Lumilautailussa kiehtoi se, että lajissa voi koko ajan oppia jotain uutta.

Jos lautailun valitsi urakseen, joutui kuitenkin tekemään myös pakollisia kuvioita - edustamaan sponsoreita messuilla ja osallistumaan muotikuvauksiin.

Vaatteilla tosin olikin lumilautailussa enemmän merkitystä kuin vaikkapa perinteisessä pitkänmatkanhiihdossa. Omaa pipoa maailmanmestari ei vielä kuitenkaan ollut ehtinyt suunnitella.