Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Apulanta: Anna mulle piiskaa, Reunalla

Koulun discossa toisensa löytäneet Toni Wirtanen ja Antti Lautala perustivat Apulanta -nimisen yhtyeen Heinolassa vuonna 1991. Ensimmäinen basisti oli amerikkalainen vaihto-oppilastyttö Mandy.

Apulanta aloitteli raskaalla rockilla, mutta siirtyi siitä kohti punkia. Yhtyeen ensimmäinen hitti oli vuodelta 1995 "Mitä kuuluu". Varsinainen läpimurto oli kappale "Anna mulle piiskaa" vuodelta 1997.

Tässä vuonna 2000 tehdyssä haastattelussa laulaja Toni, basisti Tuukka ja rumpali Sipe heittelevät irtoajatuksia kesästä, nuorten kännykän käytöstä Linnanmäen vuoristoradassa ja virittelevät syntymäpäivälaulua Helsingille.

Apulanta esittää suurimmat menestyskappaleensa "Anna mulle piiskaa" ja "Reunalla" vuoden 2003 YleX:n kaisaniemi Pop -konsertissa.

Teksti: Seija Aunila

Katso myös