19-vuotias pohjalaisnuorukainen rullalautaili Kaliforniassa töikseen. Hän oli yksi 2000-luvun alun kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista.
Seinäjoella 1981 syntynyt Arto Saari aloitti lautailun 9-vuotiaana. Vuonna 2001 hänet palkittiin USA:ssa vuoden skeittaajana.
Saari on esiintynyt skeittivideoissa ja pelihahmona Tony Hawk -skeittipelissä. "Skedeily" ei ole hänelle urheilua vaan elämäntapa.
Ammattiskeittarin toimenkuvassa yhdistyvät valokuvamallin, urheilijan, taiteilijan ja bisnesmiehen hommat. Ammattilautailija onkin Saaren mukaan "kävelevä mainoskyltti".
Juttutuokiossa selviää myös löysien housujen salaisuus: ne ovat paras suoja vahinkoja vastaan.
Mukana haastattelussa on lajitoveri Jussi "Kärä" Korhonen.
Teksti: Jukka Lindfors