Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Ruisrockin juontaja muistelee

Calle Lindholm oli Turun ensimmäisten rockjuhlien epävirallinen varaspeaker. Sen jälkeen hän juonsi, lauloi ja kertoi yleisölle juttuja Ruisrockissa koko 1970-luvun.

Ensimmäinen Ruisrock on jäänyt Carl-Erik Lindholmin mieleen kauniina tapahtuma. "Ihmiset ei edes ymmärtäneet, että tämmöstä voi tapahtua Suomessa."

Vuonna 1970 Lindholm oli mukana Ylen edustajana. Hän kävi lavalla silloin kun varsinaisella juontajalla oli muita askareita. Tapahtumassa oli vielä tuolloin mukana paljon improvisaatiota ja perhehenkeä.

Seuraaavana vuonna Lindholm oli jo Ruisrockin virallinen juontaja. Ruisrockissa kävi tuolloin 100 000 ihmistä.

Vuoden 1970 hippihengen tilalla oli nyt Lindholmin mukaan päihdeongelmia ja väkivaltarikoksia. Juontaja joutui itse sammuttamaan tahallisen tulipalon alun.

Lindholm toimi myös juontajana Kaivopuiston kesäkonserteissa ja Keimolan rockfestivaalilla. "Kaivarissa oli parhaat Ruisrock-fiilikset, Keimolassa meni kaikki pieleen."

Teksti: Jukka Lindfors