Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Yarin lauluista ei löytynyt "sanomaa" tiukkaamallakaan

Yari Knuutisen Se-yhtye kuului ensimmäisen suomalaisen punk-aallon keskeisiin nimiin. Se-mies esiintyi yksin Nuotit hukassa -ohjelmassa vuonna 1979.

Jyväskyläläinen Se-kokoonpano tuli tunnetuksi Pohjalla-punkalbumin myötä. Bändin musiikki oli kuitenkin tavanomaista punkrockia monimuotoisempaa.

"Me tehdään vähän eri lailla tätä hommaa", Jari "Yari" Knuutinen sanoo haastattelussa. Knuutinen olikin ennen punk-uraansa ehtinyt toimia mm. Kemin kaupunginorkesterin sellistinä.

Se-yhtyeeltä ilmestyi eri kokoonpanoilla neljä albumia. Sen hajottua Yari on tehnyt elokuvamusiikkia ja levytyksiä omissa nimissään.

Nuotit hukassa -ohjelmassa Yarin laulujen "vaikea sanoma" hämmentää haastattelijaa. "Mikä sanoma?" tekijä puolestaan ihmettelee vilpittömän hämmästyneenä.