Tamperelainen Ilona oli yksi 1980-luvun suosituimmista suomalaisista naisbändeistä. Syksyllä 1987 se heitti keikan kotikaupungin väelle Tampereen yo-talolla.
Ilona pääsi pinnalle sijoituttuaan kolmanneksi rockin SM-kisoissa vuonna 1986. Yksikään toinen naisyhtye ei ole yltänyt yhtä korkealle tilalle.
SM-menestyksestään huolimatta Ilona sai osakseen kovaakin kritiikkiä. Lauluntekijä ja kitaristi Toni Lähteenmäki muistelee Kikka Laitisen vuonna 1999 tekemässä haastattelussa:
"Meistähän sanottiin muun muassa, että emme olisi ikinä päässeet rockin SM-kisoihin, jos me oltais oltu miehiä - meidän soittotaitoja arvosteltiin kovalla kädellä... Mutta Ilonassa oli hienoa nimenomaan se soittamisen ilo ja valtava yhteistunne. Mutta varmasti se on totta, että me saatiin palstatilaa enemmän naiseutemme takia - niin hyvässä kuin pahassakin."
Tampereen yo-talon keikalla Ilona esittää mm. vauhdikkaan version Dave Lindholmin laulusta Anna tukan valuu vaan. 1970-luvulla kappaleen levytti suomalaisten naisrokkarien pioneeri Maarit.