Havana Black piti hard rockin perinteitä kunniassa 1980-luvun lopulla. Ensimmäisenä suomalaisbändinä se onnistui nousemaan Billboardin radiosoittolistalle.
1980-luvun lopussa puheet suomalaisen rockin kansainvälisestä menestyksestä hymyilytti. Havana Blackin soittajatkin vitsailevat tv-haastattelussa: "Maailmanvalloitus alkaa Tallinnasta."
Yhtyeen ulkomaanseikkailu alkoi osin onnekkaan sattuman kautta: intiaaniperinteeseen viehtynyt Guns N´Roses-manageri Alan Niven oli viehättynyt yhtyeen Indian Warrior -levyn kanteen.
Laulaja Hannu Leidénin ja kitaristi Markku "Crazy" Heiskasen vetämä yhtye muutti Los Angelesiin. Sen oli määrä toimia Nivenin manageroiman Great White -hevibändin lämmittelijänä, mutta kiertue viivästyi ja lopulta alettuaan keskeytyi alkutaipaleella.
Vuonna 1990 yhtye teki suomalaisittain rock-yhtyeiden keskuudessa historiaa, kun Lone Wolf -kappale nousi Billboard-lehden radiosoittolistalla 17:nneksi. Yhtye oli Yhdysvalloissa suurien nimien lämmittelybändinä, kuten Great White -yhtyeen.
Yhtyeen manageri uskoi, että listasijoituksen perusteella bändillä on hyvät mahdollisuudet läpimurtoon viimeistään lähivuosina. Manageri Nivenin mukaan Havana Black on erilainen kuin eurooppalaisen bändin olettaisi olevan. Hänen toiveenaan on, että yhtye kiertäisi kesällä Yhdysvaltojen lisäksi myös Kanadassa.