Ensimmäinen koulupäivä koittaa vain kerran elämässä

Ensimmäinen koulupäivä jännittää jokaista. Asuinpaikasta riippuen koulumatka taittuu joko yksin, aikuisen saattamana tai koulukyydillä.

Osalle seitsenvuotiaista koulun alkaminen on merkinnyt jopa muuttoa pois kotoa kouluviikkojen ajaksi. Ohjelmassa Ekaluokkalainen: Ensimmäinen koulupäivä (1980) Harri kävelee koulumatkansa yksin jo heti ensimmäisenä aamuna.

Kaupungissa asuva Mila on harjoitellut koulumatkaa mumminsa kanssa jo hyvän aikaa ennen koulun alkamista.

Useimmiten maaseudun lapset kuitenkin taittavat matkan järjestetyllä koulukyydillä, saaristossa liikutaan pienellä aluksella.

Pitkien välimatkojen Pohjois-Suomessa ”oppilaat eivät aina jaksa eivätkä ehdikään käydä kotona kouluviikon aikana”. Silloin he asuvat kouluasuntolassa ja käyvät kotonaan vain viikonloppuisin.

Rahulan kyläkoulussa Mikkelin maalaiskunnassa moni ekaluokkalainen tuntee toisensa jo ennestään: pyhäkoulusta tuttu aamunavauslaulu sujuu hienosti heti ensimmäisenä kouluaamuna.

Isossa Siekkilän peruskoulussa Mikkelin kaupungissa kokoonnutaan ensimmäisenä aamuna liikuntasaliin, missä rehtori toteaa puheessaan, että ”onni täällä vaihtelee, täällä koulussakin”. Puheen päätteeksi lauletaan yhdessä Ystävä sä lapsien.

Osalle seitsenvuotiaista koulun alkaminen on merkinnyt jopa muuttoa pois kotoa kouluviikkojen ajaksi. (5.8.1980)

Rahulassa ensimmäiset kaksi vuotta opiskellaan yhdysluokassa. Luokan ekaluokkalaisten ensimmäinen tehtävä on askarrella pahvimukista päivänkakkara. Siekkilän ekaluokkalaisilla puolestaan on useita rinnakkaisluokkalaisiakin.

Tunnit ja välitunnit vaihtelevat molemmissa samoin tavoin. Ensimmäisen päivän tärkein tavoite on oppia tuntemaan toisensa.

Koulun aloitus Kuopiossa 1996

Kuopiossa Pyörön ala-asteella ensimmäistä luokkaa syksyllä 1996 aloittaneet lapset kertoivat, mikä ensimmäisessä päivässä jännittää.

Ensimmäistä luokkaa aloittavat tytöt totesivat, että päivässä on jännitystä. Ote ohjelmasta Kotimaan katsaus (13.8.1996)

Lisäys 30.7.2025: Lisätty klippi ja teksti koulun aloituksesta Kuopiossa.