Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Vaalivoiton ja -tappion hetket

Menestys kuntavaaleissa on usein merkinnyt onnistunutta alkusoittoa eduskuntavaaleihin. Puolueet arvioivat televisiouutisten ja kuntavaalilähetysten haastatteluissa puolueidensa vaalimenestystä tai -tappioita. Elävän arkiston kuntavaaliaiheiset mediat ovat vuosilta 1968, 1972, 2000, 2004 ja 2008.

Vuoden 1968 vaaleissa Suomen sosiaalidemokraattinen puolue (SDP) säilytti asemansa suurimpana puolueena, keskusta oli noussut toiseksi. SDP:n Rafael Paasio piti tulosta tyydyttävänä. Veikko Vennamon vetämä Suomen Maaseudun Puolue (SMP) saavutti korkeimman, seitsemän prosentin kannatuksensa kuntavaalitasolla. Ruotsalainen kansapuolue (RKP) lisäsi vaaleissa äänisaalistaan yli 7000 äänellä, joka tarkoitti yli viiden prosentin kannatuksen nousua. Valtuustopaikoissa se tarkoittaisi "kymmenen paikan nettolisäystä".

Seuraavissa vaaleissa vuonna 1972 vennamolaiset menettivät ääniään Suomen keskustapuolueen kannattajille ja puolueen kannatuksen alamäki alkoi. SDP voitti vaalit kirkkaasti, toiseksi nousi kokoomus, mutta ero keskustaan oli pieni.

Uudella vuosituhannella värit vaihtuivat. Valtakunnan tasolla kärkikolmikko vuonna 2000 oli sama, nyt kärjessä keskusta. Helsingissä tehtiin kuitenkin historiaa, kun Vihreä liitto nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohi SDP:n ja Helsingistä tuli näin Euroopan vihrein pääkaupunki.

Neljä vuotta myöhemmin oli vuorostaan kokoomuslaisten vuoro juhlia. Vaikka SDP edelleen oli suurin puolue, merkitsi valtuustopaikkojen roima lisäys Kansalliselle kokoomukselle selvää vaalivoittoa. Keskusta puolestaan kuului häviäjiin.

Lokakuussa 2008 kokoomus jo nousikin suurimmaksi puolueeksi. Levein voitonhymy nähtiin kuitenkin Timo Soinin kasvoilla, kun hänen luotsaamansa perussuomalaiset saavuttivat vaaleissa 5,4 prosentin kannatuksen.

SDP nousi vaalien kakkoseksi, mutta tulos jäi kauaksi neljä vuotta aiemmasta tuloksesta. Mitä siitä ajatteli puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen? Hän kuitenkin halusi aivan aluksi kiittää vaaliehdokkaita ja ihmisiä, jotka olivat tehneet "hartiavoimin töitä" SDP:n kuntavaalikampanjan hyväksi. Mutta kuntavaaleissa kakkosija oli Urpilaisen mielestä parempi kuin eduskuntavaalien kolmossija, mikäli alkuillan tuloslaskenta piti loppuun asti paikkansa.

Katso myös