Anni Polva ymmärsi nuorten tyttöjen sielunmaisemaa, kun hän aloitti Tiina-kirjojen sarjan 1950-luvulla. Televisioon Tiina pääsi vuonna 1991 Marjut Komulaisen ohjauksessa. Tv-sarjan alussa Tiina (Juulia Salonen) muuttaa perheensä kanssa maalta kaupunkiin. Peloton ja hyväntahtoinen tyttö tutustuu nopeasti uusiin kavereihin ja asettuu rohkeasti heikompien puolelle.
Sota on juuri päättynyt. Eletään 1950-lukua, jossa on paljon eriarvoisuutta. Sarjan toisessa jaksossa Tiinalla on jo iso ystäväjoukko, ja hän kinuaa elefanttitossuja, jotka kaikilla muillakin on paitsi Sylvillä.
Aika asettaa myös naisille rooliodotuksia. Kolmannessa jaksossa Tiinan kaveri toteaa tanssikurssilla, että äiti pakotti hänet kurssille, kun hän ei opi mitään. "Oppisi edes tanssimaan, että saisi miehen."
Tiina ei istu tähän muottiin. Hän kohtaa rohkeasti uudet tilanteet ja asettuu aina heikoimman puolelle. Tiina on totuudentorvi, joka sanoo ääneen sen, mitä muut eivät uskalla sanoa.
Kun koulussa äänestetään kauneinta virttä, kaikki muut antavat äänensä opettajan suosikille, paitsi Tiina. Tilanne suivaannuttaa tytön niin, että hän päättää sanoa töräyttää sen opettajalle.
Neljännessä jaksossa Tiina tarkkailee metsässä kevääntuloa koulun ainekirjoitusta varten. Ja löytää uuden kaverin Tuijan, joka vie Tiinan pois ahtaaksi käyvästä pihapiiristä omaan, erilaiseen elinympäristöönsä. Viidennessä jaksossa Tiina matkustaa maalle mummon seuraksi ja yhdessä naapurin Leenan ja Villen kanssa käy paimenessa, seilaa lautalla ja pohtii lähteen jumalan olemassaoloa.
Tv-sarjan päätösjaksossa Tiina ja Juha pyöräilevät Juhan serkun mökille. "Mitä niille siellä voi sattua", rauhoittaa isä huolestunutta äitiä. Mutta kun Tiinasta on kysymys voi sattua mitä vaan. Ainakaan Aune-serkun mökille ei koskaan saavuta.
Otteita Tiina-sarjan jaksoista:
Tiinan rohkeus, selviytymiskyky ja poikatyttömäisyys on vedonnut nuoriin tyttöihin eri vuosikymmenillä. Tosin onpa Tiinaa pidetty liian hyveellisenäkin. Tiina ja kaltaisensa nuoret tytöt ovat olleet aikansa roolirajojen murtajia. Moni Tiinan 1950-lukulaisessa maailmassa rikkoma raja-aita on jäänyt pysyvästi nurin.