Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Kauppalehti: Espoo Unitedin talousahdinko jatkuu

Espoo Unitedin tuloslaskelman mukaan yhtiö teki viime vuoden huhtikuussa päättyneellä tilikaudella tappiota 1,8 miljoonaa euroa, kertoo tilikauden tilinpäätöstä tutkinut Kauppalehti.

Espoo United logo
Kuva: AOP
  • STT Urheilu

Liikevaihtoa tilikaudelta kertyi 699 000 euroa ja toimintakulut nousivat 2,5 miljoonaan euroon: tappiollisuutta kuvaa Kauppalehden mukaan hyvin se, että liikevaihdolla ei pystytty maksamaan kokonaisuudessaan edes yhtiön vajaan miljoonaan euron palkkakuluja.

Yhtiö on taseen mukaan velkaa konserniyhtiöille eli liikemies Jussi Salonojan omistamille muille yhtiölle noin 1,2 miljoonaa euroa, ja lisäksi ulkopuolisille tahoille olevaa velkaa oli noin 720 000 euroa. Kassavaroja tilikauden lopussa oli jäljellä 14 387 euroa.

Espoo Unitedilla on miesjoukkueet Korisliigassa ja jääkiekon Mestiksessä. Naisjoukkueista luovuttiin kesällä.