Uuden lastensairaalan potilasvaatteita ei valmisteta keltaisesta tai punaisesta kankaasta. Nuo värit voivat nimittäin haitata sairaiden lasten terveydentilan tarkkailua. Punainen väri muistuttaa liikaa verta, joka saattaa liittyä potilaan elämään muutenkin, Paola Suhonen kertoo.
– Keltainen vaate heijastaa kasvoille väriä. Se ei ole hyvä, jos esimerkiksi maksan toimintaa seurataan.
Potilasvaatteiden suunnittelu oli monella tapaa poikkeuksellinen kokemus Paola Suhoselle. Malliston pitää kestää aikaa. Suhonen muistelee, että edellisen kerran potilasvaatteita suunniteltiin 1960-luvulla!
Toivon, että näillä väreillä ja muodoilla voisi tuoda lasten elämään edes pienen ripauksen lohtua ja valoa
Paola Suhonen
Vaatemalliston luomisessa joutui huomioimaan lukuisia reunaehtoja, suunnittelija listaa.
– Napit ja paksut saumat eivät saa painaa potilasta, vaatteet pitää voida avata etu- ja takapuolelta ja mitään omituisia rusetteja tai nauhoja niissä ei saa olla.
Lapset mukana suunnittelutyössä
Potilasvaatteiden suunnittelusta ainutlaatuista teki etenkin se, että mukana oli joukko lapsia, joilla itsellään tai joiden läheisillä oli kokemusta sairaalassa vietetystä ajasta.
– En ole koskaan ollut sellaisessa projektissa, jossa olisi yli neljäkymmentä suunnittelijaa saman pöydän ääressä, Paola Suhonen naurahtaa.
Lapsille järjestettiin työpajoja, joissa he kertoivat minkälaisia olisivat mieluisat ja hyvät sairaalavaatteet. Samalla lapsia pyydettiin kehittämään hahmo, jota Suhonen käyttäisi potilasvaatteiden printeissä.
– Työpajoissa syntyi sarjakuvamainen, meren alla asusteleva Meripöllö.
Meripöllö pilkistää myös lääkärin vaatteissa
Paola Suhosen suunnittelemaan mallistoon kuuluu kaikkiaan kolmisenkymmentä vaatetta ja asustetta. Potilasvaatteiden lisäksi Meripöllö-hahmo näkyy myös lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan vaatetuksessa.
Tällä pyritään murtamaan jäätä pienten potilaiden ja aikuisista koostuvan ammattilaisjoukon välillä, Suhonen pohtii.
– Se lähentää lapsia ja hoitohenkilökuntaa. Jos lääkärillä on samankaltainen myssy tai huivi kuin lapsella, niin siinä voi syntyä jonkinlainen yhteys heti ensitapaamisella.
Uusista vaatteista lohtua vuosikymmeniksi
Paola Suhonen myöntää, että potilasvaatteiden suunnittelu oli erikoislaatuisuutensa lisäksi tunteikas projekti. Lasten tarinat ja kokemukset sairaalassa vietetystä ajasta herkistivät vaatesuunnittelijaa.
Tarkoituksena oli samalla luoda klassikkovaatteita, joita käytettäisiin seuraavien vuosikymmenten ajan.
– Toivon, että näillä väreillä ja muodoilla voisi tuoda lasten elämään edes pienen ripauksen lohtua ja valoa, Paola Suhonen hymyilee.
Osa Uuden lastensairaalan vaatteista on esillä näyttelyssä Healing – parantumisen muotoilua Designmuseon Galleriassa 11.3. asti.