Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Reetta Hurske rikkoi MM-hallirajan - "Ei ollut vielä paras juoksu"

Reetta Hurske sivusi naisten 60 metrin aitajuoksun MM-rajaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallikiertueen viidennessä osakilpailussa Toruńissa, Puolassa.

Reetta Hurske
Reetta Hurske Kuva: Markku Rantala / Yle
  • Timo Uusitalo

Tampereen Pyrinnön edustaja aitoi alkuerässä ajan 8,19 ja selviytyi finaaliin aikavertailun perusteella. Finaalissa hän oli kuudes uudella ennätyksellään 8,14, joka on tismalleen sama kuin tulosraja Birminghamin MM-kilpailuihin.

Suomen kautta aikain tilastossa Hurske kohoaa neljänneksi Nooralotta Nezirin, Manuela Boscon ja Matilda Bogdanoffin jälkeen.

Finaalissa päästiin vauhtiin vasta toisella lähtöyrityksellä, sillä valkovenäläinen kolminkertainen Euroopan mestari Alina Talai otti vilppilähdön ja suljettiin kilpailusta. Voittaja oli saksalainen viime kesän Lontoon MM-kilpailuiden kolmonen Pamela Dutkiewicz ajalla 7,85.

- Alkuerä kulki kohtuu hyvin. Viereisen radan puolalaiselta tuli useamman kerran nyrkistä. Vaikka olin tietoinen, että hän juoksee todella vasenta reunaa, en osannut oikein varautua. Pitäisihän meidän kaikkien kuitenkin juosta omaa rataa, Hurske kertoi.

- Finaali oli sellainen, että kaikki vaan peliin, mitä irti lähtee. Tiedän olevani hyvässä kunnossa eikä tuokaan vielä mikään paras juoksu ollut. Todellisella huippujuoksulla aika on 8,10:n tietämissä.

- Onneksi sain latauduttua hyvin toiseen starttiin ja siinä reaktio oli jopa parempi kuin ensimmäisessä lähtöyrityksessä.

Hurske juoksee seuraavaksi Suomen hallimestaruuskilpailuissa viikonvaihteessa 17.-18.2. Helsingissä.

Hurske on toinen suomalainen yleisurheilija, joka tänä talvena on saavuttanut Birminghamin MM-rajan. Aiemmin MM-rajaan on samassa lajissa yltänyt jo Nooralotta Neziri. Maailman hallimestaruuksista kilpaillaan Birminghamissa 1.-4. maaliskuuta.