Saksalainen Herxheimin kylä on päässyt toistuvasti kansainvälisiin uutisotsikoihin pahennusta herättäneen kirkonkellonsa ansiosta.
Näin tälläkin kertaa. Kylän seurakuntaneuvosto nimittäin äänesti ja päätti pitää natsiaikaisen kirkonkellonsa paikallaan. Äänestyksen taustalla oli alueellisen protestanttisen kirkon tarjous ottaa kello alas ja korvata se uudella.
Kellossa on hakaristi ja teksti: "Kaikki isänmaan puolesta – Adolf Hitler."
Neuvosto totesi, että 240-kiloinen kirkonkello säilytetään väkivallan ja epäoikeudenmukaisuuden muistomerkkinä ja se saa kannustaa tuleviakin sukupolvia sovintoon.
Vuodelta 1934 peräisin olevan pronssikellon alla on menty Jakobskirche-kirkossa vuosien varrella naimisiin, kastettu lapsia ja käyty jumalanpalveluksissa. Uutistoimisto DPA:n mukaan monet kyläläiset ottivat kellon säilyttämisen riemulla vastaan.