Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Nokian liikevoitto laski kolmanneksen – Yhtiö uskoo kuitenkin vahvaan kehitykseen

Nokian liikevaihto laski ensimmäisellä vuosineljänneksellä 9 prosenttia.

Nokian pääkonttori Espoossa.
Kuva: Aku Häyrynen / Lehtikuva
  • Vesa Sundqvist

Nokian oikaisema liikevoitto (ei-IFRS) laski tammi-maaliskuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta.

Liikevoitto oli 239 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 341 miljoonaa.

Teknologiayhtiön liikevaihto laski 9 prosenttia 4,93 miljardiin euroon. Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri arvioi katsauksessaan, että verkkoliiketoiminnan alkuvuosi oli heikohko.

Hänen mukaansa yhtiö kuitenkin odottaa, että koko vuoden tulos kehittyy vahvasti.