Ylitornion Aavasaksanvaaralta avautuu yksi Suomen kansallismaisemista. 242 metriä korkealta vaaralta voi samalla silmäyksellä nähdä pitkälle Tornionjokilaaksoon ja rajajoen yli Ruotsiin asti. Lapin vanhimmassa matkailukohteessa on myös halki vuosien ihasteltu keskikesän yöttömän yön aurinkoa. Valoisaa kesäyötä ovat todistaneet niin Tornionjokivarren asukkaat kuin tulijat muualta Suomesta ja ulkomailta.
Aavasaksan juhannusjuhlat olivat pitkään suorastaan käsite, aaton juhliin virtasi väkeä linja-autolasteittain laajalta alueelta. Vuosikymmenten ajan aattojuhlan perinteisiin ovat kuuluneet lipun nostaminen salkoon, yhteislaulu sekä keskiyön auringosta nauttiminen asiaan kuuluvien virvokkeiden ja ruokien siivittämänä. Myös kokkoja poltetaan pitkin Tornionjokivartta.
Lipunnosto, vohveleita ja varvikkoon kaatuvia juhlijoita
Ylen Elävästä arkistosta löytyy Aavasaksalla menneinä vuosikymmeninä kuvattua videomateriaalia. Vuoden 1965 Aavasaksan juhannuksesta tehdyn dokumentin kuvaaja Veikko Mård muistelee haastattelussa hurjia juhlia. Aatonvietto alkaa ylevissä tunnelmissa, mutta illan edetessä meno muuttuu yhä villimmäksi.
– Se oli kyllä hurjaa. Mä en ole nähnyt niin paljon juopuneita ikinä samassa paikassa. Dokumentissa olisi voinut antaa paljon rajumman kuvan. Luulen, että siitä leikattiin kyllä rajumpia pois, Mård kertoo dokumentista.
Dokumentin kuvaajat kiersivät mykkäkameroidensa kanssa juhlakansan keskuudessa.
– Me kiersimme siellä, kun ne alkoivat sammumaan. Siellä oli puujalkoja pitkin metsää. Se oli uskomatonta, sammuneita joka puolella, Mård muistelee.
Toinen Aavasaksan juhannusta kuvaavista Elävän arkiston videoista on kuvattu heti sotien jälkeen vuonna 1946. Siinä ihmiset kipuavat loppumatkan Aavasaksan huipulle jalkaisin kivirakkaa pitkin, sillä autolla huipulle asti ei päässyt. Juhannusmenoihin kuuluivat myös perinteiset lavatanssit sekä vohveleiden paisto ja luonnon ihailu. Juhlijoita Aavasaksan huipulle saapui myös joen toiselta puolelta Ruotsista. Videolla näkyy, kuinka aurinko paistaa kirkkaasti yöttömänä yönä.
– Aamu on alkanut suoraan illasta eikä yötä mahtunut siihen väliin, selostaja kertoo.
Menneiden vuosikymmenten huippuvuosista juhannusjuhlinta Aavasaksalla on hiipunut, mutta edelleen vaaralle kokoontuu keskikesän juhliin väkeä pitkin Tornionjokivartta. Aaton peruskaava on sama kuin ennenkin – lipunnosto, yhteislaulu sekä valoistasta kesäyöstä ja yhdessäolosta nauttimista.
Yle kävi paikalla dokumentoimassa, miltä näyttää juhannusaattoilta Aavasaksalla vuonna 2018.