– Meni tosi hyvin! Keuhkoni kramppaavat kylmässä, joten sain krampin vedessä, mutta ei muuta ongelmaa. Kaikilla oli hauskaa, kuvailee Saila Hänninen tuntojaan Lahden Ironman-kisan jälkeen. Hän suoritti triathlonin kuudessa tunnissa ja 22 minuutissa.
1,9 kilometriä uintia, 90 kilometriä pyöräilyä ja päälle puolimaraton. Suoritus on vaativa kenelle tahansa, mutta hattua sopii nostaa erityisesti Hänniselle, jolle todettiin keuhkosyöpä päivälleen vuosi sitten. Syöpä oli ehtinyt levitä neljännelle asteelle.
35-vuotias Hänninen on kotoisin Hollolasta, mistä hänen perheensä muutti Yhdysvaltoihin Sailan ollessa 5-vuotias. Saila muistaa edelleen, miten lapsilla oli tapana kokoontua leikkimään heidän pihallaan Hollolassa.
Hänninen päätyi opiskelemaan markkinointia, ja hän on tehnyt uraa urheilumarkkinoinnin parissa. Urheilu on aina ollut osa Hännisen elämää ja nuoresta pitäen hän on juossut maratooneja, niin puolikkaita kuin kokonaisiakin.
Ensimmäisen Ironmaninsa Hänninen selätti vuonna 2016 Barcelonassa. Kisan jälkeen hän jatkoi harjoittelua, mutta keväällä 2017 urheilu alkoi tuntua pahalta. Kesti kuitenkin aikaa, ennen kuin diagnoosi lopulta löytyi 30. kesäkuuta 2017.
Perusterveelle Hänniselle keuhkosyöpä tuli täytenä yllätyksenä.
– Oli se yllätys. Tuntui, että olisi allergiaa tai jonkinlainen nuha. En ajatellut, että näin voisi käydä. Se oli kova paikka itselle, mutta varsinkin perheelle ja kavereille.
Hänninen löysi Bostonista suomalaisen syöpälääkärin, jonka testiryhmään Hänninen otettiin mukaan. Olo parani muutamissa viikoissa, mutta sairaus ei parane koskaan, sillä syöpä oli levinnyt pitkälle.
– Neljäs levinneisyysaste on yleensä huono uutinen, vaikea kuulla ja ymmärtää nuorelle ja terveelle. Kesti aikaa, että ystävät ja perhe oppivat ymmärtämään, mitä se tarkoitti. Sitten opin, että pystyn jatkamaan elämää normaalisti.
Saila Hänninen ei ole jäänyt surkuttelemaan. Hänen mukaansa on kaikista tärkeintä pysyä positiivisena.
– Elämässä on muitakin vaikeuksia. Sitä vaan pitää keksiä, että miten paranee ja pääsee ohi, jaksaa seuraavaan päivään. Ikinä ei ole ollut vaihtoehtoa, että nyt ollaan surullisia tai nyt ei jaksa. Perheen ja kavereidenkin vuoksi on tärkeää, että pysyy positiivisena.
Sama sanoma hänellä on tatuoituna ranteessa. Sana jaksaa on myös Hännisen varainkeruukampanjan nimi. Hän on alkanut kampanjoida suomalaislääkärin tutkimustyön puolesta.
– Muistutan itselle, että kyllä jaksaa, vaikka on syöpätaistelu tai Ironman-kisa sateisessa kelissä.
Syöpädiagnoosista on nyt vuosi. Saila Hänninen tuli Lahdessa kisatun Ironmanin maaliin ystävien ja perheenjäsenten kannustamana. Hän on onnellinen.
– Tämä päivä merkitsee paljon. Nyt on vuosi mennyt ja olen hyvässä kunnossa. Vuosi sitten en olisi osannut ajatella, että pääsee kisaamaan ja jaksaa.
Asenne triathloniin on kuitenkin muuttunut. Ennen kisa piti viedä maaliin niin nopeasti kuin mahdollista, nyt Hänninen sanoo haluavansa nauttia matkasta ja esimerkiksi ihmisistä, jotka ovat saapuneet kannustamaan reitin varrelle.
– Oli todella ihana yleisö. Kaikki tsemppasivat ja huusivat, että jaksaa, jaksaa. Tuntui, että oli kuin kotona. Maalissa odotti paras ystävä, ja minua itketti, kun perhe ja ystävät olivat mukana.
Kisan jälkeen Hänninen matkaa takaisin Denveriin. Hän toivoo, että elämä jatkuisi normaalina ystävien ja perheen parissa. Suurin haave on elää niin kuin muutkin.
Lääkitys on vasta alussa. Hänninen näyttää ennen ja jälkeen -kuvia keuhkoistaan: kuvissa on suuri ero, mutta kukaan ei osaa vielä sanoa, millainen on Hännisen ennuste.
– Pitää vain elää yksi päivä kerrallaan.
Ja niitä päiviä Hänninen ei aio käyttää murehtien.
– En minä sitä mieti päivittäin. Mietin sitä sitten, kun ollaan sairaalassa tai käydään lääkärissä, mutta en päivittäin.
– Syövän ei ole pakko olla "the worst news". Jos pysyy positiivisena, pitää itsestään huolta ja löytää lääkityksen, niin voi jatkaa elämää niin kuin ennen, vaikkei se ikinä helppoa ole. Ottaa aikaa, että oppii ymmärtämään, mikä on vikana. On tärkeää elää joka päivä.
