Yhdysvaltojen itärannikkoa lähestyvä Florence-hurrikaani on heikentynyt. Yhdysvaltojen kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Florence luokitellaan nyt toisen kategorian hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla.
Hurrikaani Florencen ennustetaan kuitenkin edelleen aiheuttavan voimakkaita tulvia ja rankkasateita, jotka voivat aiheuttaa poikkeuksellisen pahoja tuhoja.
Lisäksi hurrikaanituulet puhaltavat poikkeuksellisen laajalla, puhaltavat halkaisijaltaan 260 kilometrin suuruisella alueella.
Hurrikaanin keskuksen odotetaan saapuvan Pohjois- ja Etelä-Carolinan rannikolle perjantaina Suomen aikaa.
Washington Post kirjoittaa, että Florence on todennäköisesti voimakkain myrsky alueella 25 vuoteen. New York Timesin mukaan Florence saattaa katkoa sähköt jopa kolmelta miljoonalta asiakkaalta.
Presidentti Donald Trump vetosi kansalaisiin ja kehotti noudattamaan kaikkia evakuointiohjeita ja -neuvoja. Hän varoitti, että Florence voisi olla "yksi suurimmista koskaan itärannikolle osuneista hirmumyrskyistä".
Puhuessaan keskiviikkona Valkoisessa talossa Trump sanoi, että "elämän suojeleminen on ehdottomasti ensisijainen tavoite".
Valkoinen talo varoitti tulevasta hurrikaanista Twitterissä. Ihmisiä kehotettiin valmistautumaan ja hakeutumaan turvaan sekä noudattamaan viranomaisten ohjeita.
Ihmiset pakenivat myrskyn alta
Osavaltioiden tiet täyttyivät keskiviikkona myrskyä pakenevista asukkaista. Jopa 1,7 miljoonaa ihmistä on kehotettu jättämään kotinsa.
Koko Yhdysvaltain itärannikon alueella yli 10 miljoonaa ihmistä on saanut hirmumyrskyvaroituksen. Useisiin osavaltioihin on julistettu hätätila, muun muassa Etelä- ja Pohjois-Carolinaan, Georgiaan, Virginiaan ja Marylandiin, joissa rannikkoalueet ovat yhä toipumassa kesän myrskyistä.
Viranomaiset painottivat keskiviikkona, että on viimeinen hyvä ajankohta lähteä pakoon hirmumyrskyä. Varoituksia on noudatettu ja ennen lähtöä on tehty suojauksia, muun muassa rakennusten ikkunoita on peitetty levyillä, siltoja ja huoltoasemia on suljettu.
Artikkelia päivitetään uusilla, hurrikaania koskevilla tiedoilla pitkin päivää.
Lue myös: