Red Bullin Formula 1 -tallin pomo Christian Horner vakuuttaa, että tähtikuljettaja Daniel Ricciardon pitämiseksi ei olisi voitu tehdä enää enempää.
Ricciardo vaihtoi ensi kaudeksi Renault'n väreihin, mikä tuli itävaltalaistallille yllätyksenä. Hornerin mukaan ratkaisu ei kuitenkaan jäänyt ainakaan tallista kiinni.
– Mielestäni teimme kaiken mahdollisen pitääksemme hänet, Horner sanoi Motorsport.comille.
– Hän käytti klassisia erosanoja: vika ei kuulemma ole meissä, vaan hänessä. Uskon, että hän aidosti kaipasi uudenlaista haastetta.
Ricciardon jatkosopimuksesta keskusteltiin tiiviisti kevään ja alkukesän mittaan. Motorsport.comin mukaan hänen oli määrä laittaa puumerkkinsä uuteen sopimukseen heinäkuisen Unkarin-osakilpailun jälkeen.
Ricciardo ajoi Red Bullin autolla vuodesta 2014 alkaen ja voitti yhteensä seitsemän osakilpailua. Parhaimmillaan hän oli kuljettajien MM-sarjassa kolmas.
Viime kaudella australialainen alkoi kuitenkin jäädä nuoren Max Verstappenin varjoon.
– Hän oli luultavasti huolissaan omasta arvostaan Maxin kehittymisen myötä, Horner arveli.
Ricciardon korvaajaksi valittiin ranskalainen Pierre Gasly, joka ajoi kahdella viime kaudella Toro Rosson autolla.