VAASA/OULU. Musiikki on ollut vahvasti läsnä Yle Puheen Jääkiekkokierroksen finaalikiertueen lähetyksissä tänä keväänä.
Matkan varrella muun muassa Vexi Salmi on päässyt kertomaan, miten HPK:n maalibiisi syntyi. Myös Samae Koskinen on kertonut HPK-faniudestaan.
Vaasassa finaalikiertue tapasi suomalaisen punkrock-yhtyeen Klamydian Vesku Jokisen ja Severi Kohtamäen, jotka tuntevat hyvin Kärppien päävalmentajan Mikko Mannerin.
Manner on kotoisin Vaasasta. Klamydia-yhtyeen Vesku muisteli, että Manner oli aikanaan hyväksymässä Sportti voittaa -nimistä kannustusaulua, jonka Klamydia teki.
– Mikko, joka oli silloin Sportissa töissä, kävi ensimmäisenä kuuntelemassa sen. Manner kävi meikäläisen luona, oltiin aika hyvissä hönöissä. Hän kävi sen kuuntelemassa, vei biisin eteenpäin ja siitä tuli Sportin nykyinen kannatuslaulu, Vesku kertoi naureskellen.
Manner muistaa tapahtuneen, mutta väistää kysymyksen aiheesta taitavasti. Hän sanoo, että kaikkia juttuja Vaasan vuosilta ei kannata ehkä kertoa julkisesti. Sen sijaan hänen mieleensä juolahtaa toinen mehukas tarina takavuosilta.
– Muistan, kun olimme yhdessä vaasalaisessa ravintolassa ja siellä taisi olla yhden jäsenen nelikymppiset. Lauloimme yhden tunnusbiisin aika vähissä vaatteissa. Olin silloin Sportin päävalmentajana, niin vähän siinä eturivissä nolotti, Manner paljastaa.
Manner, 44, on työskennellyt Sportin päävalmentajana vuonna 2004 ja 2006–08. Sen jälkeen tie on vienyt pitkälle, mutta valmentajaura alkoi aikoinaan yllättävästä paikasta.
Manner uskoo tarinoiden voimaan
Kärppien päävalmentaja tunnustautuu musiikkimieheksi. Hänen poikabändinsä 5th Avenue on ollut julkisuudessa aikaisemminkin, esimerkiksi tässä Kalevan jutussa.
Eniten Manneriin taitaa kuitenkin upota rockmusiikki.
– Olen toiminut rock-jääkiekkojoukkueessa pelaajana ja valmentajana. Sieltähän minun ensimmäiset meriittini valmentajana ovat, Manner sanoo.
Tänä keväänä Manner matkaa jääkiekon MM-kisoihin Leijonien valmentajana, mutta takavuosina hän on tehnyt useita MM-kisamatkoja kisaturistina.
– Sen rockhenkisen kaveriporukan mukana olen kiertänyt paljon MM-kisoja.
Noilta matkoilta Manner on ammentanut myös valmentamiseen. Kärppien päävalmentaja on puhunut finaalisarjan aikana paljon joukkueen arvoista, jotka kumpuavat ainakin jossain määrin Mannerin omista arvoista.
– Ihmiselämän tärkein juttu on, että ihmisellä on aina joku porukka, johon kuulua. Ihminen on sosiaalinen eläin ja porukassa ihmisellä on mahdollisuus voida hyvin, Manner sanoo viitaten kaveriporukkansa tekemiin matkoihin.
Reissussa syntyvät tarinat, Manner sanoo. Kärpät on finaalisarjan aikana saanut henkisen tunnetilansa viritettyä parhaimmilleen tarinoiden avulla.
Yksi esimerkki tästä on Kärpät-fani Jenna, 15, jonka tekemää kausikirjaa Manner luki joukkueelle ennen neljättä finaalia. Viidennessä finaalissa Kärppien pelaajilla oli yllään Speden pelit -paidat, joilla osoitettiin kunnioitusta loukkaantuneelle seuralegendalle Mika Pyörälälle, joka on toiminut pudotuspeleissä huoltajana.
Kärpät voitti molemmat pelit ja johtaa finaalisarjaa voitoin 3–2. Oululaisilla on mahdollisuus napata Suomen mestaruus torstaina Hämeenlinnassa.
Saa nähdä, millaisen tarinan Manner kaivaa takataskustaan siihen otteluun.
Lue myös: