Kauppakeskus Trioon, Lahteen ollaan avaamassa uudenlaista palvelutoria. Palvelutorin tarkoituksena on koota julkiset palvelut saman katon alle. Palvelutori avataan Trion toiseen kerrokseen marras-joulukuussa.
Palvelutorin projektipäällikkö Laura Packalén-Vehkon mukaan samoihin tiloihin asettuvat kaupungin ja hyvinvointikuntayhtymän palvelut, Kela sekä TE-palvelut.
Palvelutorilla voi hoitaa asioita bussikortin lataamisesta päivähoitopaikkoihin. Sieltä tulee löytymään myös monipuolisesti ikääntyneiden ohjaus-, maahanmuutto -ja vammaispalveluita.
Uudesta palvelutorista tulevat Packalén-Vehkon mukaan hyötymään kaikenikäiset. Aluksi keskitytään ensisijaisesti aikuisväestöön ja ikäihmisiin. Tulevaisuudessa sinne pyritään kuitenkin saamaan myös esimerkiksi nuorten työllisyyttä edistäviä palveluita.
Palvelutorin toivotaan helpottavan lahtelaisten arkea: kaikki arkiset asiat voi hoitaa yhdellä kertaa yhdessä paikassa, vaikka ostostenkin lomassa. Trion keskeinen sijainti puolestaan mahdollistaa helpon pääsyn kaikkien palveluiden äärelle.
Palvelutorin avaaminen tuo muutoksia nykysiin palveluihin. Pääkirjaston Lahti-piste muuttaa kokonaan Trioon, kuin myös ikäihmisten palvelut ja maahanmuuttopalvelut. Osa Trion Terveyskioskin palveluista siirtyy palvelutorille. Uudelta palvelutorilta saa jatkossa avosairaanhoidon ohjaus- ja neuvontapalveluja, mutta rokotukset ja muut hoitopalvelut siirtyvät kaupunginsairaalaan. Terveyskioski suljetaan 20. kesäkuuta.
Kaupungin uusi olohuone?
Asioiden hoitamisen lisäksi palvelutorin toivotaan muodostuvan tavallaan kaupungin yhteiseksi olohuoneeksi. Packalén-Vehko lupailee, että tiloissa on luvassa monenlaista ohjelmaa palvelutorin avauduttua.
– Sinne on kiva ja helppo tulla, ja siellä on kiva viettää aikaa, Packalén-Vehko kuvailee.
Muualla Suomessa palvelutorin kaltaisia järjestelyitä on jo kokeiltu. Vastaavanlainen palvelutori avattiin Espoon Isossa Omenassa kolme vuotta sitten. Ison Omenan sekä kauppakeskus Trion omistavan Cityconin operatiivisen johtajan Henrica Ginströmin mukaan palaute on Isossa Omenassa ollut lähes pelkästään positiivista. Trionkin uskotaan uuden palvelutorin lisäävän kävijämääriä.
– Tämä on kauppakeskusten tulevaisuutta, Ginström toteaa.