Lappeenrannan uimahallit hölläävät uimapukuohjeistustaan.
Lappeenrannan ja Lauritsalan uimahalleissa voi käydä uimashortseissa. Aiemmin uimarilla on pitänyt olla päällään uimahousut.
Nykyinen valtakunnallinen suositus on, että uimashortsit sallitaan.
Lappeenrannan liikuntajohtaja Pasi Koistinen kertoo, että muutoksella halutaan nuoret takaisin uimahalleihin.
– Osalle käyttäjistä tämä on ollut aivan kynnyskysymys. Uimahallit on rakennettu käyttäjiä varten, joten olemme huomioineet heiltä tulleen toiveen, Koistinen kertoo Lappeenrannan kaupungin tiedotteessa.
Uimaveden laatu pyritään takaamaan, sillä että uimareita ohjeistetaan peseytymään ja pitämään uima-asunsa puhtaana.
Yläkoululaisille ilmaisia uintivuoroja
Lappeenranta aloittaa myös kokeilun, jossa yläkoululaiset saavat uida kaupungin uimahalleissa maksuttomasti arki-iltapäivisin.
Kokeilu kestää syyskuun alkupuolelta lähes jouluun saakka. Yläkoululaisille ilmaiset uintitunnit ovat perjantaisin kello 14–17.
Kokeilu on osa Lappeenrannan Liikkuva koulu -hanketta, joka tarjoaa samalla ajanjaksolla yläkoululaisten käyttöön ilmaiseksi myös uimahallien kuntosalit.
Lappeenrannan Liikkuva koulu -koordinaattori Marko Siltamies sanoo, että tavoitteena on saada uimahalleihin uusia käyttäjiä.
– Tavoitteena on myös tarjota nuorille myös yksi vaihtoehto omaehtoiseen liikuntaan, Siltamies jatkaa.
Myös seniorikortin käyttö laajenee
Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimen tarjoaman seniorikortin käyttömahdollisuudet lisääntyvät.
Aiemmin arkisin käytössä olleita kortteja voi nykyään käyttää myös lauantaisin kello 11–15 kaupungin uimahalleissa.
Seniorikortti on tarkoitettu lappeenrantalaisille, 65 vuotta täyttäneille ja iäkkäämmille itsenäiseen ja omatoimiseen kuntoiluun. Kortti oikeuttaa liikkumaan kaupungin osoittamilla vuoroilla päiväsaikaan Lappeenrannan ja Lauritsalan uimahalleissa ja niiden kuntosaleissa sekä Joutsenohallin kuntosalissa.
Henkilökohtaisen kortin voi lunastaa kuudeksi kuukaudeksi tai vuodeksi kerrallaan Villi Mokka Oy:n kahviosta.
Puolen vuoden seniorikortti maksaa 60 euroa ja vuoden kortin voi lunastaa itselleen sadalla eurolla.
Tänä vuonna kortteja on lunastettu noin 600 kappaletta.
8.8.2019 kello 17.04: Korjattu maksuttomien uintivuorojen ajankohtaa. Maksuttomat vuorot alkavat syyskuun alkupuolella, eivät elokuussa. Kaupunki tiedotti päivämääristä alunperin virheellisesti.
9.9. kello 8.47: Korjattu maksuttomien yläkoululaisten uintien ajankohdaksi pelkät perjantai-iltapäivät. Ei siis jokaisena arki-iltapäivänä.