Yrityksillä on Kajaanissa kahden päivän ajan mahdollisuus saada jalka Euroopan laajuiseen puolustusteknologiabisnekseen. Yksi halukkaista on kajaanilainen pelialan yritys CSE Entertainment.
– On mahtavaa päästä kotikaupungissa esittelemään tuotteitamme ja luomaan kansainvälisiä kontakteja puolustusteollisuuteen, sanoo CSE Entertainment Veli-Matti Nurkkala.
Nurkkalan mukaan CSE Entertainment on yrittänyt jo monen vuoden ajan päästä alalle.
– Ne ovat vaikeat markkinat saavuttaa. Koen tärkeäksi olla paikalla, sillä kaksi päivää täällä vastaa kahta vuotta messukiertueilla maailmalla, summaa Nurkkala.
Pitkään puolustusalalla toimineen teknologia-alan yrityksen Bittiumin varatoimitusjohtaja Harri Romppaisen mukaan nyt on hyvä sauma yrittää tuoda tuotteensa markkinoille.
– Viimeiset 20 vuotta käytössä ovat olleet tietyt järjestelmät. Nyt puolustusalalla valitaan uutta teknologiaa ja olemme kehittäneet juuri oikeaan aikaan tuotteita ja järjestelmiä yhdessä Suomen puolustusvoimien kanssa.
– Minuakin on jo nykäisty hihasta tänään useamman kerran ja kysytty, että mitä teknologioita ja yhteistyötä meillä on tarjolla, kertoo Romppainen.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!