Turkulainen jääkiekon Mestis-joukkue TuTo vahvistuu kokeneella Alexander Nikulinilla. Nikulin on pelannut urallaan yli 400 KHL-peliä, 140 AHL-peliä ja kolme NHL-peliä.
34-vuotias venäläinen on solminut TuTon kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
Viime kauden Nikulin pelasi muutaman pelin Slovakiassa, kertoo TuTo verkkosivuillaan. Pelit päättyivät joukkueen karsiuduttua playoffseista.
– Odotin tarjousta KHL:stä joulukuun loppuun saakka, jonka jälkeen vaihtoehdot alkoivat siirtyö Eurooppaan. Puhetta oli paljon, mutta konkreettista ehdotusta ei tullut. TuTo teki tarjouksen ja suostuin, sillä en halunnut jättää kautta kokonaan väliin. Haluan edelleen jatkaa jääkiekon pelaamista, sanoo Nikulin TuTon verkkosivuilla.
Turkulaisjoukkue satsaa ratkaisupeleihin
TuTo Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavisen mukaan Nikulinin saamisessa Turkuun oli onnea matkassa.
- Valmennukselta tuli vuoden vaihteessa pyyntö, että voitaisiinko joukkuetta vahvistaa kevään ratkaisupeleihin. Erityisesti toiveena oli löytää lisävahvistusta keskushyökkääjäosastolle. Useamman onnekkaan sattumuksen kautta saimme kuulla, että Nikulin etsii seuraa loppukaudeksi. Kun alustavissa keskusteluissa selvisi, että hänen palkkapyyntönsä oli meidän raameissamme, teimme hänelle tarjouksen, johon hän suostui, sanoo Dani Aavinen seuran verkkosivuilla.
Nikulin on kentällä tulevana lauantaina, kun TuTo kohtaa KeuPa HT:n Kupittaan jääkiekkohallissa.