Barokkimusiikki on jo vakiinnuttanut asemansa kesätapahtumien joukossa, sillä vanha musiikki on soinut Janakkalassa jo seitsemänä kesänä.
Janakkalan Barokki juhlii kesäkuussa 500-vuotiasta Pyhän Laurin kirkkoa. Helsingin Barokkiorkesterin perustama vanhan musiikin tapahtuma on rakentunut Janakkalan kirkon ympärille.
Kolmen päivän tapahtuma alkaa tänä vuonna Pyhän Laurin kirkossa järjestettävällä konsertilla, jossa soittaa vieraileva tšekkiläisyhtye Wranitzky Kapelle.
Toisen barokkipäivän yksi tähdistä on sveitsiläinen urkuvirtuoosi Rudolf Lutz, joka ottaa kirkon haltuunsa esittämällä vanhaa musiikkia eri tyyleillä improvisoiden.
Kirkon ja Lutzin lisäksi vanhaa musiikkia kuullaan lauantaina myös Laurinmäen Keltaisessa talossa, missä esiintyvät Eva Alkula ja Pippa Reid-Forster. Kansanmusiikkia ja iltapalaa -tilaisuudessa soi suomalainen ja skotlantilainen kansanmusiikki.
Festivaalin päätöskonsertissa kirkossa kuullaan Bachin cembalokonserttoja ja hänen pohjoissaksalaisten edeltäjiensä Kirchoffin ja Reinckenin musiikkia. Cembaloa soittaa ja Helsingin Barokkiorkesteria johtaa festivaalin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen.
Lapsille oma barokkitapahtuma
Janakkalan Barokki ei ole unohtanut perheen pienimpiä, sillä lapsille on luvassa oma tapahtuma Laurinmäellä. Lasten Barokki tutustuttaa nuoremman kuulijakunnan vanhan musiikin maailmaan kepeämmällä otteella.
Uulu Liikkuva lastenkulttuurikeskustutkailee muinaista suomalaista musiikkiperinnettä ja metsään liittyvää mytologiaa Tapiola-konsertissa. Uulun väki kutsuu kaikenikäiset mukaan työpajaan tekemään omia lauluja.
Lisäksi Ants in the Pants -duo tarjoilee muksuille iloista irkkumusiikkia.
Janakkalan Barokki järjestetään 26.–28. kesäkuuta 2020.