Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Etätöitä paiskiva kajaanilainen Teemu Takalo on yksi monista – työrauha löytyy perheen saunasta: "Ei voi valittaa"

Hallitus kertoi maaliskuussa, että etätöitä tulee suosia, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Siitä alkoi monessa kodissa uudet työkäytännöt.

Teemu Takalo työskentelee saunassaan.
Kainuun Liikunnan toiminnanjohtaja Teemu Takalo kehuu saunan rauhaa ja työergonomiaa. Kuva: Timo Sihvonen / Yle
  • Sanna Kähkönen

Moni suomalainen antaa tänä keväänä panoksensa etätyössä. Yle uutisoi maaliskuussa, että Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan 43 prosenttia suomalaisista voisi tehdä etätöitä. Jos he kaikki tekisivät etätöitä, etänä olisi yli miljoona suomalaista.

Yksi heistä on kajaanilainen Kainuun Liikunnan toiminnanjohtaja Teemu Takalon, jonka rauhan tyyssija etätöiden tekemiseen löytyy perheen saunasta. Arjen sovittaminen etätöihin ja lasten etäopiskeluihin vaatii sovittelua myös Takaloiden perheessä. Esimerkiksi pojan salibandy harrastuksen äänet eivät kanna saunaan saakka.

– Tarvin työrauhan, jos meinaan saada jotain aikaan ja kyllä se täällä saunassa hyvin löytyy.

Suomen hallitus kertoi 12.3. tiedotustilaisuudessa, että etätöitä tulee suosia, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Siitä alkoi monessa kodessa uudet järjestelyt. Suositus jatkuu edelleen ja Teemu Takalo toimii toistaiseksi sen mukaisesti. Hän työpaikan toimitilat sijaitsevat Kajaanin ammattikorkeakoululla.

– Katotaan mitä valtiovalta päättää jatkossa. Kunnioitetaan kieltoja toistaiseksi, niin hyvin kun pystytään.

Etätyön työergonomia haastaa useita, mutta Takalo on löytänyt saunastaan jopa yllättävän hyvän korkeuden koneelle ja istumatyölle.

– Korkeudet ovat sopivat, ryhti säilyy hyvänä, että ei voi valittaa. Seisomatyötä tässä ei pysty tekemään ja se vähän harmittaa.

Moni on laittanut etätöistään kuvia someen. Voitko Teemu Takalo suositella saunan muillekin etätyöpaikaksi?

– No, mikäpä ettei, jos mitat täsmää. Somea, kun seurailee, niin moni tuntuu saunan jo löytäneen. Tätä pidetään hyvänä puhelinkoppina.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!