Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Rippileirejä ja konfirmaatioita siirretään Etelä-Savossa – myös rippikoulun muoto voi muuttua

Seurakunnat ovat tiedottaneet vanhempia ja rippikoululaisia koronatilanteen takia muuttuneista aikatauluista.

Rippileiri kellokosken juhlatalolla Tuusulassa.
Rippileirien aikataulua on muutettu useassa seurakunnassa. Arkistokuva. Kuva: Jere Valkonen / Yle
  • Vilma Ruokoski
  • Susanna Pekkarinen

Monen rippikoululaisen leiri järjestetään eri muodossa tai eri aikaan kuin alunperin oli suunniteltu.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta aloittaa leirienpidon vasta juhannuksen aikoihin, ja rippileirit on lyhennetty viisipäiväisiksi. Leirien kestoa on lyhennetty, jotta kaikille ripariryhmille saadaan järjestettyä leirikeskus ja henkilökunta.

Konfirmaatiot siirtyvät syksylle. Ensimmäinen konfirmaatio järjestetään elokuun lopussa.

Syksyksi Mikkelissä suunnitellaan myös iltariparia niille, joille rippikoulun käyminen kesällä ei esimerkiksi riskiryhmään kuulumisen takia onnistu.

Savonlinnan seurakunta puolestaan järjestää rippileirejä heti kesäkuun alusta alkaen ja pyrkii pitämään kaikki leirit heinäkuun puoleenväliin mennessä.

Riskiryhmiin kuuluville sekä niille, jotka eivät halua tulla leirille, järjestetään Savonlinnan seurakunnassa opetus päivärippikouluna.

Leireillä pidetään erityistä huolta hygieniasta.