Euroopan unionin jäsenmaiden johtajien videohuippukokouksessa ei juhannusaattona päästy juuri etenemään jättimäisen budjettipaketin käsittelyssä.
Kokouksessa käsiteltiin jäsenmaiden kantoja EU:n monivuotiseen budjettiin ja ehdotettuun 750 miljardin euron elpymisvälineeseen.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo, ettei keskustelussa juuri edetty, vaan kukin maa kertoi oman kantansa komission esitykseen.
– En näe, että tämänpäiväisessä keskustelussa tuli yllättäviä kantoja mailta. Positiot olivat samankaltaiset, joita olimme osanneet ennakoida, Marin sanoi STT:n mukaan.
Marin kertoo tuoneensa esiin Suomen kannan siitä, ettei Suomi voi sellaisenaan hyväksyä komission esitystä, vaan haluaa siihen muutoksia. Hallitus on muun muassa linjannut, että elpymisvälineen kokoa tulisi pienentää ja siitä jaettavien lainojen määrää kasvattaa suhteessa tukiin.
Nettomaksajana Suomi suhtautuu kriittisesti jälleenrakennusrahaston jakoon. Komissio on ehdottanut, että elpymisvälineestä jaettaisiin noin 500 miljardia euroa jäsenmaille tukina ja 250 miljardia lainoina.
Suomen mukaan tukipaketti on liian suuri. Se on myös usean muun maan kanta. Erityisen kriittisiä pakettia kohtaan ovat olleet Hollanti, Itävalta, Tanska ja Ruotsi.
Löfven: Muutokset tarpeen
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi kokouksen jälkeen, että sekä jälleenrakennusrahastosta että koko seitsenvuotisesta budetista on erimielisyyksiä. Löfvenin mukaan esityksiin tarvitaan merkittäviä muutoksia.
– Emme ole saavuttaneet sopimusta tänään, emmekä edes aio, Löfven sanoi videokokouksen jälkeen.
– Olemme yhä kaukana toisistamme. Kaiken kaikkiaan, sekä pitkäaikaiseen budjetiin että jälleenrakennusrahastoon tarvitaan suuria muutoksia, jotta ne ovat tarpeeksi hyviä, hän jatkoi.
Johtajat aikovat jatkaa keskusteluja kasvotusten Brysselissä heinäkuussa, kertoi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kokouksen jälkeen.
Yhteisymmärrykseen nelituntisessa videokokouksessa päästiin lähinnä siitä, että koronaviruksen näivettämä taloustilanne vaatii pikaista puuttumista.
– Keskustelut osoittivat erimielisyyksiä eri asioissa -- erityisesti tasapainossa avustusten ja lainojen välillä, sanoi EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.
Aiheesta aiemmin: