Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus pysynyt samalla tasolla viime vuoden kevääseen verrattuna Oulun poliisin alueella

Suhteellinen osuus kuitenkin laski selvästi seksuaalirikoksissa, joissa myös määrällinen muutos oli merkittävä.

Poliisilaitoksen kyltti.
Ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt rikokset vähenivät monessa poliisin tilastoimassa kategoriassa, muutamassa ne nousivat. Matkustusrajoitukset voivat olla yksi syy lukujen pienenemiseen. Kuvituskuva. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
  • Hanna Holopainen

Ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus on pysynyt samalla tasolla kuin edellisvuonna Oulun poliisilaitoksen alueella.

Poliisin rikostilaston mukaan tammi–kesäkuussa ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä rikoksia oli hieman yli kolme prosenttia kaikista rikoksista, ja samoin oli vuoden 2019 alkupuoliskolla. Joissakin rikosluokissa on kuitenkin muutoksia: varsinkin seksuaalirikoksissa ulkomaan kansalaisten osuus on laskenut merkittävästi.

– Raiskausrikoksissa tapaukset ovat vähentyneet 44:stä 12:een, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta.

Kahdessa kolmesta poliisiin tilastoimassa kategoriassa ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus onkin laskenut.

Koskela arvioi, että koronakevään liikkumisrajoitukset EU:n sisällä ja myös sen ulkopuolelta tulevan liikenteen rajoittaminen pandemian vuoksi ovat vaikuttaneet tilastoihin.

Hienoista nousua on muun maussa törkeiden huumausainerikosten ja törkeiden varkauksien kohdalla. Koskelan mukaan kyse on määrällisesti vain muutamasta tapauksesta enemmän, jolloin kyse voi olla myös sattumasta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!