Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kainuu sepelvaltimotautitilastojen kärjessä – nyt paukkuja pistetään kuntoutukseen

Ilman pätevää jälkihoitoa sepelvaltimotauti voi aiheuttaa uuden sydänkohtauksen alle vuodessa.

Pia Kemppainen ja Pirjo Suomalainen.
Pia Kemppainen ja Pirjo Suomalainen ovat iloisia, että Kainuussa valtimotautien hoito paranee lähitulevaisuudessa merkittävästi. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle
  • Milka Krogerus

Kainuussa esiintyy enemmän sepelvaltimotautia kuin muualla Suomessa. Toiseksi eniten tautia ilmenee Lapissa ja kolmanneksi eniten Pohjois-Savossa.

Kyseessä on Suomen yleisin kansansairaus, jonka yksi hoitokeino on pallolaajennusleikkaus. Niitä tehdään Kainuussa noin 260 vuosittain. Kainuun sote ottaa pian käyttöön Tulppa-kuntoutuksen, jonka uskotaan ennaltaehkäisevän taudin etenemistä.

Sydänliiton suunnittelija Pirjo Suomalaisen mukaan Suomessa valtimotautien hoito on maailman kärkeä, mutta jälkihoito laahaa selvästi muuta Eurooppaa perässä. Vaikka hoitosuositusten mukaan jokaiselle sepelvaltimotautipotilaalle tulisi tarjota kuntoutusta, tällä hetkellä sitä tarjotaan vain viidesosalle sairastuneista.

– Tulevaisuudessa tilanne tulee Kainuussa korjaantumaan merkittävästi. Merkitys on suuri, sillä vaikka sepelvaltimotauti ei parane, sen etenemistä voi hidastaa, Suomalainen sanoo.

Ilman pätevää jälkihoitoa sepelvaltimotautipotilas voi saada uuden sydänkohtauksen alle vuoden kuluttua ensimmäisestä. Tulppa-kuntoutus on yksi tapa ehkäistä tautikohtausten uusimista.

– Toiminta on erittäin tärkeää, sillä ihmiset jäävät toimenpiteiden jälkeen hyvin usein yksin. On tärkeää, että he saavat vertaistukea ja asiantuntijoilta neuvoja, apua ja ohjausta, Kainuun soten Kajaanin vastaanoton tulosyksikköpäällikkö Pia Kemppainen sanoo.

Tulppa-kuntoutus on ryhmätoimintaa, jota vetävät kansanterveyshoitajat ja fysioterapeutit. Kyseessä on myös kustannustehokas kuntoutuksen muoto, joka voidaan toteuttaa olemassa olevilla Kainuun soten resursseilla. Tulppa-kuntoutus alkaa ensi vuoden alussa kaikissa muissa Kainuun kunnissa paitsi Puolangalla.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.