Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Sisäilmaongelmat iskivät Imatrankosken kirkkoon ja Kolmen Ristin kirkkoon – molemmat suljetaan ja toiminta siirretään muualle

Imatrankosken kirkossa ja Kolmen Ristin kirkossa on paljastunut niin vakavia sisäilmaongelmia, että molemmat kirkot suljetaan marraskuun alusta lähtien toistaiseksi.

Kiinteistöpäällikkö Jari Nousiainen osoittaa Kolmen ristin kirkon alttaria johon aamu auringon säteet osuvat.
Imatralla sijaitsevan Kolmen Ristin kirkon korjaustarpeet ovat olleet tiedossa jo pitkään. Nyt kirkko on laitettava kiinni vakavien sisäilmaongelmien vuoksi. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
  • Tanja Hannus

Imatrankosken kirkon ja Kolmen Ristin kirkon sisäilma on tutkittu ja mittaustuloksien perusteella molemmat kirkot suljetaan marraskuun alusta lähtien toistaiseksi.

Imatran seurakunta teetti hiljattain sisäilmatutkimuksen kahdessa seurakunnan kirkoista. Sekä Imatrankosken kirkon että Kolmen Ristin kirkon mittaustulokset enteilevät rakenteiden kosteusvaurioita. Tutkimustulosten perusteella myös terveyshaittojen mahdollisuus on olemassa.

Imatrankosken kirkossa ja Kolmen Ristin kirkossa tehdyissä sisäilman tutkimuksissa havaittiin poikkeamia, jotka antavat viitteitä rakenteiden kosteusvaurioista.

Työterveyttä ja Imatran kaupunkia on informoitu asiasta.

Pyhäinpäivän kynttiläkirkot järjestetään vielä kaikilla kirkoilla suunnitellusti lauantaina 31. lokakuuta.

Kolmen ristin kirkon katoksessa paikalla kasvaneelle puulle on tehty kaareva aukko. Puu on kaatunut aikoja sitten.
Kolmen Ristin kirkon lisäksi Imatrankosken kirkon toiminta siirtyy marraskuun alusta muihin tiloihin sisäilmaongelmien vuoksi. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Toiminta kirkoilta siirtyy muihin tiloihin

Imatrankosken kirkolla ja Kolmen Ristin kirkolla tällä hetkellä toimivat harrastus- ja päiväkerhoryhmät siirtyvät marraskuun alussa muihin tiloihin, muun muassa Olavinkulmaan, Tainionkosken kirkkoon ja Tainionkosken pappilaan.

Kirkolliset toiminnot keskitetään Tainionkosken kirkkoon, joka on vastikään remontoitu.

Kirkkoherra Arto Marttinen kertoo tiedotteessa, että kahden kirkon sulkeminen oli todella kova pala kuultavaksi.

– Raskain mielin teen tästä päätösesityksen kirkkoneuvostolle. Onneksi edes Tainionkosken kirkko on saatu kuntoon. Suljettavien kirkkojen toiminnot jatkavat kaikesta huolimatta uusissa tiloissa, Marttinen toteaa.

Kirkkojen käytöstä vastaavat kirkkoherra ja kirkkoneuvosto, joka kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 4. marraskuuta.