Saksalaisella ABO Wind perheyhtiöllä on Suomessa vireillä useita tuulipuistohankkeita. Yksi niistä on suunnitteilla Orimattilan Kuivannolle.
ABO Wind esitteli hankettaan paikallisille maanomistajille jo viime syksynä, mutta vuoden aikana vain muutama on tehnyt vuokrasopimuksen yhtiön kanssa.
ABO Wind ei vielä näiden sopimusten voimin lähde hakemaan kunnalta kaavamuutosta hankkeelleen. Tuulipuisto tarvitsee toteutuakseen muutoksia osayleiskaavaan.
Orimattilan kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta vahvistaa, että yritykseltä ei ole tullut vielä toiveita kaavamuutoksiin.
– Tällainen hanke edellyttää osayleiskaavaa alueelle, jotta sen perusteella voi hakea rakennuslupaa, Lehtoranta sanoo.
Yhdeksän tuulivoimalan kokonaisuus sijoittuisi enimmäkseen Kuivannon alueelle.
Vuokrasopimuksia vielä liian vähän
Orimattilan tuulipuistoa suunnittelevan ABO WIndin projektijohtaja Sanna Moliis kertoo, että noin 500 hehtaarin hankealue on suunniteltu 9 voimalalle.
– Olemme tehneet muutaman vuokrasopimuksen. Tällä hetkellä tästä suunnitellusta hankealueesta on vielä alle puolet vuokrattuna, Moliis kertoo.
Yhtiön on tarkoitus tehdä ensin vuokrasopimukset ja vasta sen jälkeen osayleiskaava-aloite kuntaan. Sitten on tuulimittausten ja rakennuslupien vuoro.
– Tämä prosessi kestää yleensä 4–6 vuotta, Moliis sanoo.
Vielä on esimerkiksi auki myös se, missä laajuudessa hanketta viedään eteenpäin. Voimaloiden suunniteltu teho olisi 5–10 MW. Tuulipuiston käyttöikä olisi noin 20–25 vuotta.
ABO Wind on saksalainen uusiutuvan energian hankekehittäjä, joka laajensi toimintaansa Suomeen vuonna 2013. Yrityksellä on meneillään 16 tuulipuistohanketta eri puolilla Suomea.
Tuulipuistohanke jakaa mielipiteitä
Orimattilan tuulipuistohanke jakaa mielipiteitä. Maatalousyrittäjä Antti Tuomalan suku on ollut alueella satoja vuosia, joten tunneside seutuun ja maa-alueeseen on vahva. Hän ei halua tuulivoimaloita mailleen, joista osa sijoittuu suunnitellun tuulipuiston aluelle.
– Tuo kaavailtu tuulipuiston alue on esimerkiksi hirvien talvialuetta. Se on isohko yhtenäinen metsäalue, mikä käytännössä tuhottaisiin rakentamisella. Alueesta tulisi kuin reikäjuusto, Tuomala toteaa.
Tuomalalla on vaimonsa kanssa Kuivannon alueella huomattavan suuri maanomistus, yhteensä 800 hehtaaria.
Lue lisää:
Ilmatar ryhtyy rakentamaan tuulivoimaloita Lounais-Hämeeseen ensi vuoden alussa