Eurajoen Säästöpankin nimi on katoamassa katukuvasta, jos pankin johdon suunnitelmat toteutuvat.
Eurajoen Säästöpankin hallitus on käynnistänyt yhdistymisneuvottelut pörssiyhtiö Oma Säästöpankki Oyj:n kanssa. Lopulliset päätökset yhdistymisestä tehdään pankkien hallinnossa alkuvuonna ja yhdistyminen voisi toteutua jo ensi vuoden jälkipuoliskolla.
Yhdistymisessä Eurajoen Säästöpankin pankkiliiketoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Oma Säästöpankkiin. Samalla perustetaan Eurajoen Säästöpankkisäätiö, joka jakaa avustuksia alueelle. Säätiö saa lahjoituksen Eurajoen Säästöpankin voittovaroista.
Perinteet katoavat
Eurajoen Säästöpankki on perustettu vuonna 1892. Se toimii Eurajoen lisäksi Porissa ja Raumalla. Pankki perustelee liitosneuvotteluja kilpailussa pärjäämisellä. Konttoriverkoston luvataan säilyvän entisellään.
Oma Säästöpankki on syntynyt vuoden 2009 jälkeen useiden säästö- ja osuuspankkifuusioiden seurauksena. Se listautui pörssiin muutama vuosi sitten. Yhtiö ei kuulu säästöpankkiryhmään.
Yhdistymisiä ennenkin
Säästöpankkikentällä on tapahtunut viime vuosina runsaasti yhdistymisiä. Toisen satakuntalainen säästöpankki, Huittisten Säästöpankki, yhdistyi keväällä Aito Säästöpankkiin.
Aito Säästöpankki on Huittisten, Ikaalisten ja Luopioisten Säästöpankkisäätiöiden omistama yhteenliittymä, joten sillä säilyvät yhteydet paikalliselle tasolle. Huittisten Säästöpankkisäätiö on Aito Säästöpankin suurin omistaja ja Aito Säästöpankki kuuluu säästöpankkiryhmään.
11.11. muutettu juttua Aito Säästöpankin osalta: sen omistavat edelleen paikalliset säästöpankkisäätiöt. Myös otsikosta poistettu sana "Satakunnasta"