Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Parkano hamuaa tuulivoimaa, hankeyhtiön rahoitusta valmistellaan

Parkano sijaitsee pirkanmaalaisessa mittakaavassa melko korkealla merenpinnasta, joten tuulta olisi tarjolla. Entiset turvesuotkin ovat mahdollisia sijoituspaikkoja.

Mies tekee huoltohommia tuulivoimalan siivessä roikkuen köysien avulla
Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle
  • Jouni Tanninen

Parkanon kaupunki jatkaa tuulivoimapuiston tavoittelua alueelleen.

Kaupunki sijoittaa noin 100 000 euroa hankeyhtiöön, jos valtuusto näin päättää. Asia tulee ratkaistavaksi talvella. Mukaan ovat tulossa myös Leppäkoski- ja Etha -yhtiöt.

Periaatteessa tuulivoimaa voitaisiin tuottaa Parkanossa parhaimmillaan noin 300 megawatin teholla.

Nyt aiotaan ryhtyä kehittämään paria mahdollista aluetta. Jos tuotantoon päätetään ryhtyä, alkuun pääsemiseen kuluu vähintään muutama vuosi.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.