Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Koronatartunnat lisääntyvät ikääntyneillä – STM:n Voipio-Pulkki: "Virus käyttää kaikki mahdollisuudet leviämiseen"

Britanniassa havaittua koronaviruksen muunnosta ei toistaiseksi ole havaittu Suomessa.

Tiedotustilaisuus koronatilanteesta
  • Paula Tiessalo
  • Hannu Tikkala
  • Ville Laakso

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä iloitsi tiistain tiedotustilaisuudessa, että koronataudin ilmaantuvuus on laskenut suurimmassa osassa sairaanhoitopiireistä. Tämä viittaa siihen, että kiristyneet rajoitukset muun muassa joukkokokoontumisiin, ovat purreet.

Puumalainen piti kuitenkin huolestuttavana, että sairastuneissa on yhä enemmän vanhimpia ikäryhmiä. Puumalaisen mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolee Suomessa nyt keskimäärin neljä ihmistä vuorokaudessa.

Myös STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kiitteli epidemian hidastumista, mutta sanoi, että tartuntoja on yhä liian paljon. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla potilasmäärät kasvavat, mutta erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla potilaiden määrä on hieman viime viikkoa alhaisempi. Teho-osastoilla potilasmäärät ovat samalla tasolla kuin viime viikolla.

Epidemia pyrkii uudestaan nopeaan kasvuun, jos sitä ei jarruteta. Sairaalahoidon tarpeen kasvu seuraa noin viikon viiveellä.

– Virus leviää nyt väestössä, ja se käyttää kaikki mahdollisuudet päästäkseen leviämään, Voipio-Pulkki sanoi.

Voipio-Pulkki muistutti, että myös juhlapyhien aikana pitää muistaa noudattaa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi annettuja suosituksia: pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin, huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta, käyttää maskia ja hakeutua välittömästi oireiden ilmaannuttua testiin.

Rokotteita riittää yli kaikkien suomalaisten tarpeisiin

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi tiistain tiedotustilaisuudessa, että Suomella on osto-oikeus seitsemään eri rokotteeseen. Niistä ensimmäistä eli Pfizerin ja BionTechin rokotteen ensimmäistä erää odotetaan Suomeen tapaninpäivänä.

Ensimmäisenä rokotteen saavat koronapotilaita hoitava hoitohenkilökunta sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat.

Toisena tulevat yli 70-vuotiaat suomalaiset ja kolmanneksi ihmiset, joilla on vakavalle taudille altistavia sairauksia. Näiden erikoisryhmien jälkeen rokotetta aletaan jakaa myös muille suomalaisille.

Hallitus teki asiasta päätöksen iltapäivän yleisistunnossaan.

Rokotteet saapuvat Suomeen Varhilan mukaan pienemmissä erissä kuin on aiemmin luvattu. Hän kuitenkin vakuutti, että rokotetta riittää talven ja kevään mukaan kaikille halukkaille. Suomella on osto-oikeus kaikkiaan noin 18,5 miljoonaan rokoteannokseen, joka riittäisi 9 miljoonalle ihmiselle.

Ensimmäisenä käyttöön saatava Pfizerin ja BionTechin rokote soveltuu 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Rokote soveltuu myös henkilöille, joilla on jokin riskitekijä, kuten astma, krooninen keuhkosairaus, diabetes, korkea verenpaine tai lihavuus.

Raskaana oleville suositellaan ennen rokotteen ottamista keskustelua lääkärin kanssa, koska rokotteen sopivuudesta raskaana oleville ei vielä ole tarpeeksi näyttöä.

Rokotteita saapuu maahan vähitellen kevään mittaan

Alla listataan Suomeen näillä näkymin hankittavat rokotteet ja niiden osto-oikeus. Kunkin rokotteen perään on myös lisätty THL:n maanantaina esittelemä arvio siitä, milloin rokotukset sillä saadaan käyntiin.

On huomattava, että alkuvaiheessa rokotteista saadaan vasta pieniä eriä kerrallaan. Lisäksi arvio on sitä summittaisempi, mitä kauempana se tästä hetkestä on, eli kuinka pitkä matka sillä vielä on myyntiluvan saamiseen.

BioNTech/Pfizer: 2,6 miljoonaa - Joulukuun lopulla
Moderna: 1 (+ 1) miljoonaa - Tammikuu
AstraZeneca: 3,7 miljoonaa - Helmikuu
Curevac: 2,7 miljoonaa - Kevät-kesä 2021
J&J Jansen: 2,4 miljoonaa - Kevät-kesä 2021
Sanofi-GSK: 3,7 miljoonaa - Talvi 2021-2022
Novavax 2,4 miljoonaa: - 2021-2022

Yhteensä noin 18,5 miljoonaa

Suomessa raportoitiin tiistaina 303 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Eniten tartuntoja on todettu jälleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella, 135. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä uusia tartuntoja on todettu 48 ja Vaasan sairaanhoitopiirissä 42.

Kaikkiaan Suomessa on nyt todettu tähän mennessä 33 717 koronavirustartuntaa.

Koronavirusmuunnos ei näytä aiheuttavan vakavampaa tautia

Koronaviruksen mutatoituminen on ollut puheenaiheena viime päivät, kun Britanniassa havaittiin uusi koronaviruksen muunnos, jota pidetään aiempaa tarttuvampana.

Professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta kertoi, että Britanniassa tehtyjen alustavien mallinnosten mukaan virusmuunnosta esiintyy tartunnan saaneilla aiempaa enemmän ylähengitysteissä, mikä edesauttaa sen tarttuvuutta.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että muuntuneen viruksen aiheuttama tauti olisi vakavampi. Ei myöskään ole oletettavaa, että muunnos vaikuttaisi koronarokotteen tehoon.

Vapalahden mukaan muuntunutta virusta ei ole havaittu Suomessa. Sen pienimääräistä olemassaoloa ei kuitenkaan voida täysin sulkea poiskaan.

Mutaation vuoksi suuri osa Euroopan maista, Suomi mukaan lukien, on keskeyttänyt tai aikoo keskeyttää matkustajalennot Britanniasta. Myös rahtiliikennettä on pysäytetty ja Britanniassa on asetettu uusia, tiukkoja liikkumisrajoituksia.

Ahvenanmaalle entistä tiukemmat ravintolarajoitukset

Hallitus päätti tiistaina yleisistunnossaan uusista ravintolarajoituksista.

Ainoa muutos rajoituksissa kohdistui Ahvenanmaan ravintoloihin, joiden aukioloa ja asiakaspaikkamääriä aloitetaan rajoittaa leviämisvaiheen tilanteen mukaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alkoholin tarjoilu päättyy kaikissa ravintoloissa kello 22 ja ovet sulkeutuvat kello 23.

Ravintolat saa avata uudelleen ovensa aikaisintaa viideltä aamulla.

Paikkamäärää leviämisalueella rajoitetaan puoleen ravintoloissa, joissa pääsääntöisesti tarjoillaan alkoholia. Muissa ravintoloissa rajoitus koskee 75 prosenttia paikkamäärästä.

Taustalla on Ahvenanmaan tautitilanne, joka on pahentunut viime viikkoina. Saarella ilmaantuvuusluku on noussut yli 66 sataatuhatta asukasta kohden.

– Ahvenanmaan tilanne on siirtynyt perustasolta kiihtymistasolle ja nyt leviämisvaiheeseen, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoi aiemmin päivällä tiedotustilaisuudessa koronatilanteesta.

THL:n mukaan Ahvenanmaalla on löytynyt 20 uutta koronavirustapausta viimeisen kahden viikon aikana.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta – Jatkuvasti päivittyvään artikkeliin kootaan koronauutiset Suomesta ja maailmalta