Rauman kaupunki korjaa aiemmin torstaina kertomaansa tietoa korona-altistuksen paikasta.
– Tiedotimme, että koronavirustartunnan saanut henkilö olisi asioinut tartuttavuusaikana Deniss Kebab -ravintolassa. Sen jälkeen on selvinnyt, että terveysviranomaiselle ilmoitettu ravintolan nimi oli väärä, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Uuden tiedon mukaan mahdolliset altistumiset ovat tapahtuneet ravintola Antalyassa. Viime tiistaina ravintolassa klo 19–20 asioineita pyydetään tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronavirustestiin lievienkin oireiden perusteella.
– Pahoittelemme aiemmin antamaamme virheellistä tietoa, joka perustui terveysviranomaisen saamiin tietoihin.
Satakunta siirtyi torstaina koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Tartuntoja on ollut erityisen runsaasti Rauman seudulla, joka on Satasairaalan mukaan jo lähellä leviämisvaihetta, johtava ylilääkäri Hannu Nordqvist sanoo.
Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta Satakunnassa tästä linkistä.