Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ensin puolet Venäjän rajan ylittäjistä ei halunnut koronatestiin – nyt raja pyritään ylittämään silloin, kun testaajat eivät ole paikalla

Koronatestaaminen laajenee Vaalimaan raja-asemalla ensi viikolla.

sairaanhoitaja opastaa rajanylittäjää Vaalimaan raja-aseman koronatestauspisteellä
Koronatestaaminen Vaalimaan raja-asemalla aloitettiin kaksi viikkoa sitten. Ensi viikolla testaaminen laajenee. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Minna Heikura

Koronatestaaminen Vaalimaan raja-asemalla laajenee ensi viikolla.

Ensi viikon maanantaista lähtien koronatestejä tehdään kello 7–21.30. Viimeiset kaksi viikkoa koronatestejä on tehty kello 10–19 välisenä aikana.

Maahantulijoiden käyttäytyminen näyttää rajanylitysten osalta muuttuneen näiden kahden viikon aikana, joina koronatestausta on tehty Vaalimaan raja-asemalla.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsoten turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Jarno Rämä kertoo, että henkilöliikenne on vilkastunut testaamisajan ulkopuolella.

– Kun testipiste menee kiinni, seuraavat kaksi tuntia on aika vilkasta aikaa. Selvästi on havaittu, että on tapahtunut väistöliike, Rämä sanoo.

Hallitus valmistelee parhaillaan muutosta tartuntatautilakiin koronaviruksen torjumiseksi. Koronaviruksen testaus Suomen rajoilla halutaan nykyistä velvoittavammaksi, käytännössä pakolliseksi.

Kymsotella on vetämässä anomus, että henkilöliikenne Vaalimaan raja-asemalla saataisiin rajattua testaamisajalle. Rämän mukaan se helpottaisi rekrytointia ja mahdollistaisi kaikkien matkustajien testaamisen.

Nykyistä velvoittavampi testaus Suomen rajoilla voisi olla yksi keino jäljittää tehokkaasti koronaviruksen muunnosta, joka leviää aiempaa virustyyppiä nopeammin.

Rekrytointi kompastuskivenä

Rekrytoinnin vaikeudesta johtuen testejä on Vaalimaan raja-asemalla Jarno Rämän mukaan pakko laajentaa vaiheittain.

– Ylimääräistä, joutilasta henkilöä ei ole saatavilla markkinoilla. Se on ollut iso homma porukalle, joka meillä etsii työntekijöitä. He ovat tehneet hienoa työtä, että ovat saaneet henkilöstön järjestymään.

Kymsotella on nyt kuusi henkilöä rekrytoituna raja-asemalle terveysneuvontaa varten. Rämä arvelee, että Huslabilla, joka hoitaa testaamisen, on saman verran henkilöstöä palkattuna.

Työntekijöitä tarvitaan kuitenkin koko ajan lisää, sillä pitkällä tähtäimellä nykyinen henkilöstömäärä on Rämän mukaan ohut.

Iso osa kieltäytyy testistä

Koronatestaaminen Vaalimaan raja-asemalla aloitettiin kaksi viikkoa sitten. Testi on ilmainen ja perustuu vapaaehtoisuuteen.

Terveysneuvonnan kautta on kahden viikon aikana kulkenut noin 880 maahantulijaa. Heistä 42 prosenttia on kieltäytynyt testistä. Kieltäytyneiden määrä on Jarno Rämän mukaan hieman laskenut, mutta ei kuitenkaan oleellisesti.

– Se on huolestuttavaa.

Ensimmäisen testiviikon aikana noin puolet kieltäytyi testistä.

Koronatestejä on tehty viimeisen kahden viikon aikana hieman yli 490. Niistä viisi prosenttia on ollut positiivisia.

Lue lisää:

Itärajalla laitettiin nyt kaikki paukut koronatestaamiseen – testiin halutaan kaikki matkustajat, koska merkittävä osa on osoittautunut positiivisiksi

Näin Venäjän rajalla torjutaan nyt koronaa – kolmen viikon testikokeilu alkoi: "Vähän jännittää, että miten tämä menee"

Koronatestit alkavat Venäjän rajalla – lisäksi rajavartijoiden valitsemat henkilöt joutuvat antamaan yhteystietonsa kirjallisesti

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 302 uutta tartuntaa ja 7 kuolemaa, Pfizer arvioi liikevaihtonsa kasvavan miljardeilla dollareilla rokotteen ansiosta