Huumekauppa toi viidelle miehelle valtaosin ehdolliset vankeustuomiot Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Miehet levittivät ja kauppasivat ekstaasia, Subutexiä, amfetamiinia sekä huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Kauppaa käytiin Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Vaasassa. Rikokset tehtiin kevään 2017 ja alkuvuoden 2018 välisenä aikana.
Tekijät ovat nyt 22–28-vuotiaita. Yksi miehistä oli rikoksen tekohetkellä alle 18-vuotias. Hänet tuomittiin menettämään valtiolle lähes 11 000 euroa rikoksen tuomana taloudellisena hyötynä.
Yksi miehistä tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Hänellä oli kotonaan yli 500 Subutex-tabletin varasto, josta hän myi tavaraa eteenpäin reilun 5 000 euron edestä.
Oikeus katsoi teon törkeäksi, koska ekstaasia pidetään erittäin vaarallisena huumausaineena, ja mies tavoitteli tuhansien eurojen taloudellista rikoshyötyä.
Muut neljä miestä saivat ehdolliset tuomiot huumausainerikoksista. Niiden pituudet vaihtelivat 1,4 vuodesta muutamaan kuukauteen.
Miehet tuomittiin menettämään valtiolle rikoshyötynä huumekaupasta saatuna yhteensä reilut 20 000 euroa.
Tuomitut pääosin myönsivät rikokset.