Sanna Marin (sd.) antoi torstaina pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta.

Yle seurasi valtiopäivien avauskeskustelua: Puhemies joutui ojentamaan Ano Turtiaista, Marinin mukaan mitään työllisyystoimea ei suljeta pois

Valtiovarainministeriön raportti, jonka mukaan Suomi on jäämässä muista Pohjoismaista jälkeen, huolestutti eduskunnassa.

    • Anne Orjala

Mistä on kyse?

  • Yle näytti suorana pääministerin ilmoituksen hallituksen tämän vuoden politiikasta.
  • Värikkäintä keskustelua käytiin talouspolitiikasta.
  • Voit katsoa keskustelun klikkaamalla jutun pääkuvaa.
  • Seurasimme keskustelun annin myös tähän artikkeliin.
Anne Orjala

Keskustelu on päättynyt, puhemies Turtiaiselle: "Tässä salissa puhutaan asiallisesti ja kohteliaasti"

Keskustelu on päättynyt. Selvästi talouspolitiikka nousi keskeisimmäksi asiaksi.

Keskustelu pysyi varsin rauhallisena eikä suuria tunteita nähty.

Oppositiossa vaadittiin veronkevennyksiä ja korostettiin koronakriisin jälkihoitoa. Hallitus taas puolusti elvyttävää politiikkaansa.

Useaan otteeseen nousi esille valtiovarainministeriön maanantainen raportti, jonka mukaan Suomi on jäänyt muista Pohjoismaista jälkeen.

Keskustelun alussa tapahtui erikoinen episodi.

Puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) joutui huomauttamaan kansanedustaja Ano Turtiaista.

Turtiainen käytti alatyylistä kieltä. Hän viittasi muun muassa "munattomaan oppositioon".

– Median painostamana te jopa peitätte kasvonne kiinalaisten valmistamilla vasemmiston poliittisilla tunnuksilla.

Puhemies Vehviläinen ojensi Turtiaista.

– Edustaja Turtiainen, huomautan siitä, että tässä salissa puhutaan asiallisesti ja kohteliaasti.

Turtiainen totesi, että "mielestäni tämä oli ihan asiallista".

Kiitos seurasta! Huomenna keskiviikkona eduskunnassa puhutaan EU:n elvytyspaketista.

Anne Orjala

Keskustelu kääntymässä loppusuoralle, Orpo ja Lindtman väittelevät

Keskustelu on kääntymässä loppusuoralle. Sitä on jäljellä vielä puolisen tuntia.

Keskustelu näyttää nyt pyörivän pitkälti talouspolitiikassa.

SDP:n Antti Lindtman sanoo hallituksen linjan olevan se, että nyt tässä tilanteessa on tärkeää tukea taloutta.

Hän kysyy, että mitä konkreettisesti pitäisi tehdä.

– On hyvä, että on olemassa vaihtoehtoja. Mutta edustaja Orpo, olisi hyvä, että kertoisitte, mitä konkreettisesti ovat ne vaihtoehdot. Kun Heinonen kritisoi hallitusta velkaantumisesta, niin mitä hän tosiasiassa kritisoi? Lindtman luettelee ja jatkaa esittelemällä kokoomuksen teesejä.

Orpo vastaa, että "edustaja Lindtman on mestari kääntämään asioita päälaelleen".

Orpon mukaan kyse on siitä, mitä toimia tehdään nyt, jotta kriisin jälkeen Suomi ei ole ongelmissa.

Alta voit katsoa Lindtmanin ja Orpon sanailun:

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanailivat talouspolitiikasta.
Anne Orjala

Pääministerin vastaus ei kelpaa Orpolle

Kokoomuksen Orpoa pääministerin vastaus ei tyydytä.

– Toivoisin pääministeriltä hieman tarkempaa suunnitelmaa siitä, että mikä on teidän näkemyksenne siitä, millaisia työllisyystoimia, millaisia kasvua edistäviä toimia hallitus on oikeasti tavoittelemassa.

Hänen mielestään tämä pitäisi tietää, jotta keskustelussa päästäisiin eteenpäin.

Orpon mukaan Sipilän hallituksen työn ansiosta hallitus on nyt voinut ottaa velkaa.

Vihreiden Jenni Pitko sanoo, että työkykyä on voitava tukea paremmin. Siellä on valtavaa työllisyyspotentiaalia.

Anne Orjala

Ministerit vastaavat – Marin: Hyvinvointivaltion peruspilareita ei voida murentaa

Pääministeri Marin vastaa opposition esittämään kritiikkiin.

Marin sanoo, ettei sellainen käy päinsä, että hyvinvointivaltion peruspilareita lähdettäisiin murentamaan kuten leikkkaamaan toimeentuloa kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä.

Hänen mukaansa Suomi ei voi myöskään käpertyä itseensä.

Marin toistaa, että työllisyystoimia tullaan tekemään lisää.

Valtiovarainministeri Vanhanen sanoo, että valtiovarainministeriön raportissa ei arvioitu nykyhallituksen toimia vaan pidempiaikaista kehitystä.

Raportti on hyvä pohja keskustelulle, Vanhanen sanoo.

Vanhanen toistaa jo useampaan otteeseen kuullun, että toimet 30 000 lisätyöllisen saamiseksi on jo tehty.

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) vittaa myös hallituksen haluun ottaa mallia Ruotsista, jossa osatyökykyisiä palkkaava Samhall-yhtiö kuuluu maan suurimpiin työnantajiin.

Anne Orjala

Debatti alkaa, Essayah: Suomi jäämässä verrokkimaista jälkeen

Nyt on vuorossa debatti. Koska aihe on niinkin laaja kuin hallituksen politiikka, keskustelu seilaa laidasta laitaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen viittaa alla mainittuun valtiovarainministeriön raporttiin.

Hän kysyy valtiovarainministeri Matti Vanhaselta (kesk.), että voidaanko veronmaksajien määrää lisätä ilman, että hillitään työttömyysloukkuja.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah viittaa niin ikään samaan raporttiin ja toteaa, että Suomi on putoamassa verrokkimaiden kelkasta.

Raportissa ministeriö esittää huomion, että talouden kehitys Suomessa on jäänyt jälkeen tärkeimmistä verokkimaista. Kaikkien Pohjoismaiden lisäksi Saksa ja Alankomaat ovat karkaamassa kauas edelle.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kummastelee perussuomalaisten puhetta.

– Perussuomalaiset vaativat ryhmäpuheessaan yhtä aikaa sekä veronkevennyksiä että velanoton vähentämistä mainitsematta samaan aikaan yhtä ainutta leikkauskohdetta palveluihin, mitä he ovat esittämässä. Heillä on taikaseinä, josta he jakavat veronalennuksia.

Kokoomuksen Timo Heinonen katsoo, että hallituksen talouspolitiikka "ontuu molemmilla jaloilla".

Keskustan Antti Kurvinen vastaa Heinoselle, että hallitus on jo tehnyt päätökset jo 30 000 uudesta työpaikasta ja tämä työ jatkuu.

Anne Orjala

Vielä muutamia ryhmäpuheenvuoroja ennen kuin debatti alkaa

Vielä on joitakin ryhmäpuheenvuoroja jäljellä ennen kuin päästään debattiin.

– Sellainen ajatus, että me nykymaailmassa voisimme valita olla kantamatta globaalia vastuuta tai vastuuta ympäristöstä, on täysin vieras RKP:lle, puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman viittaa tällä viikolla julkaistuun valtiovarainministeriön raporttiin.

– Olemme jääneet jälkeen verrokkimaiden kehityksestä hitaan tuottavuuskasvun ja alhaisen työllisyysasteen takia.  Veronkiristysten sijaan tarvitaan uudistuksia, joiden avulla saadaan kasvua. Sen sijaan hallitus suunnittelee lisää veroja ja maksuja.

Juttu VM:n talousraportista alla:

Anne Orjala

Orpo huolissaan hallituksen talouspolitiikasta, keskusta korostaa hajauttamista

Ryhmäpuheenvuorot jatkuvat. Kokoomuksen puheenvuoron pitää puheenjohtaja Petteri Orpo, joka ottaa hampaisiinsa erityisesti hallituksen talouspolitiikan.

Suomessa on tehtävä uudistuksia, joilla syntyy työpaikkoja, yritykset kasvavat ja uskaltavat investoida ja kehysriihi on viimeistään päätöksenteon paikka, Orpo sanoo.

– SDP näyttää valitettavasti nostaneen kädet pystyyn, kun se lähetti varapuheenjohtajansa Helsingin Sanomiin tasoittamaan tietä velkaantumisen ja tekemättömyyden jatkolle, Orpo sivaltaa.

Orpo viittaa alla olevaan artikkeliin:

Orpon mukaan esimerkiksi verotusta pitäisi keventää.

Keskustan Petri Honkonen sanoo keskustan ryhmäpuheessa, että keskusta painottaa politiikassaan työpaikkojen lisäämistä ja sotea, joka tuo sen mukaan tasa-arvoa ihmisten ja eri alueiden välille.

– Keskittämispolitiikka on tullut tiensä päähän. On tasapainoon pyrkimisen ja hajauttamisen aika, hän sanoo.

– Suomi nousee ja pärjää vain niin, että otamme koko maan voimavarat käyttöön.

Vihreiden puheenvuorossa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari korostaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja mielenterveysongelmien hoitamista.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki painottaa sitä, että muun muassa korona-ajan lapsista tulee pitää huolta.

Anne Orjala

Nyt siirrytään ryhmäpuheenvuoroihin – PS moittii EU:n elpymispakettia

Nyt on siirrytty ryhmäpuheenvuoroihin. Poimitaan niistä keskeisimmät asiat.

SDP on vuorossa ensimmäisenä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo, että hallitus on jo tehnyt "verrattain järeät työllisyystoimet", mutta lisääkin tarvitaan. Sotekin on Lindtmanin mukaan syytä saada viimein maaliin.

Lindtman toivoo myös, että eduskunta käy asiallista keskustelua.

Sitten vuorossa on perussuomalaiset. Puheenvuoron pitää eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.

– Perussuomalaiset näkevät, että Suomen talouskasvua on pikaisesti ryhdyttävä parantamaan kilpailukykyä kasvattamalla ja kotimaisuutta korostamalla.

EU:n elpymispaketista Tavio sanoo, ettei hallitus uskalla järjestää siitä kansanäänestystä. Elpymispaketista käydään muuten eduskunnassa keskustelua huomenna keskiviikkona.

Puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo Tavion puheenvuoron jälkeen, että myös puhujakorokkeelta puhuttaessa toivottaisiin käytettävän maskia.

Anne Orjala

Marin aloittaa puheenvuoronsa – muun muassa korona, sote ja ilmastomuutos esillä

Pääministeri Sanna Marin (sd.) aloittaa puheenvuoronsa. Hän sanoo, että hallituksen tavoitteena on ollut ja on yhä estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.

Samaan aikaan on turvattu ihmisten toimeentuloa ja työpaikkoja sekä yritysten selviämistä, hän sanoo.

Linja jatkuu samana.

– Hallitus tuo näillä valtiopäivillä eduskunnalle käsiteltäväksi esitykset kustannustuen, yrittäjien työmarkkinatuen, työttömyysturvan suojaosan korotuksen sekä muiden työttömyysturvapoikkeuksien jatkamisesta.

Kevätistuntokaudella hallituksen on tarkoitus antaa eduskunnalle 147 esitystä.

Marin sanoo, että tänä keväänä päätetään myös uusista työllisyystoimista.

– Tässä yhteydessä hallitus ei sulje mitään työllisyyttä parantavaa keinoa tarkastelun ulkopuolelle.

Marin nostaa esiin myös muun muassa ilmastonmuutoksen ja sosiaali- ja terveyspalvelut.

Hän muistuttaa, että hallituksen tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuoteen 2035 mennessä.

– Puoliväliriihessä tarkastelemme hiilineutraalisuustavoitteen etenemistä ja olemme sitoutuneet tekemään päätökset mahdollisista tarvittavista lisätoimista.

Sote-uudistus tulee vaatimaan eduskunnalta paljon työtä, hän lisää.