Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Oikeusministeri Henriksson: Ensi viikko ratkaisee kuntavaalien kohtalon

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perustelee kuntavaalien järjestämistä alkuperäisessä aikataulussa muiden maiden esimerkillä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ministeriössä aiheena kuntavaalit 2021.
Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan kotona koronaa sairastavien äänestysmahdollisuutta selvitetään parhaillaan. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
  • Pirjo Auvinen

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) myöntää, että tilanne kuntavaalien ajankohdan suunnittelussa on outo. Esimerkiksi hänen oman ministeriönsä virkamiehet kannattavat huhtikuisten vaalien siirtämistä, mutta poliitikot ovat alkuperäisen aikataulun kannalla. Myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kehottanut vielä harkitsemaan vaalien siirtämistä huhtikuulta.

– Demokratiassa kynnys vaalien siirtämiselle on korkea. Haluamme löytää niitä ratkaisuja, jotta tästä selvitään hyvin. Ja eihän kukaan voi tietää, millainen tilanne syksyllä on. Emme tiedä, tuleeko muita muunneltuja virustyyppejä, eli potentiaalisesti meidän pitäisi miettiä, millaisissa oloissa ylipäätänsä pystymme järjestämään vaalit, Henriksson perustelee puoluejohtajien ja puoluesihteerien yksimielistä kantaa.

Henrikssonin mukaan alkuperäisessä aikataulussa pysymistä voi perustella muiden maiden esimerkillä. Parlamenttivaaleihin valmistaudutaan parhaillaan Hollannissa, ja Britanniassa järjestetään toukokuussa paikallisvaalit.

– Toki tässä täytyy nyt joka kunnassa miettiä huolellisesti käytännön asioita. Pitää myös katsoa mahdollisuudet äänestää ulkotiloissa, ja myös kotiäänestys on vaihtoehto niille, jotka eivät itse pysty menemään äänestyspaikalle tai ovat karanteenissa.

Nettiäänestys pois suljettu myös koronan aikaan

Henriksson on itsekin arvioinut, että laajat koronakaranteenien takia järjestettävät kotiäänestykset voivat osoittautua kunnille ylivoimaisiksi. Nyt Henriksson kuitenkin kehottaa tekemään eron eri eristyksiin johtaneiden karanteenien välillä.

– Jos on eristyksissä sen takia, että sairastaa koronaa, niin silloin meillä on se haaste löytää keinoja siihen tilanteeseen, ja tätä asiaa nyt vielä pohditaan. Mutta jos on asetettu karanteeniin sen takia, että on altistunut koronavirukselle, voi käydä ottamassa koronatestin ja negatiivisen tuloksen saatuaan voisi käydä äänestämässä. Että kyllä tässä yritetään niitä keinoja löytää hyvällä ja terveysturvallisella tavalla.

Henriksson ei hyväksy tutkijoiden arvostelua siitä, etteivätkö oikeusministeriön virkamiehet olisi tehneet tarpeeksi valmisteluja korona-aikana järjestetävien vaalien varalle.

Henrikssonin mukaan vaihtoehdot nettiäänestyksestä ja postiäänestyksestä on kyllä arvioitu, mutta sellaisiin muutoksiin ei olisi aika riittänyt.

– Nettiäänestykseen liittyy paljon muita vaarantekijöitä. Me haluamme pitää vaalit luotettavina Suomessa. Nettiäänestys on selvitysten perusteella vaikea tehdä turvallisesti, eikä siihen sen takia oltu halukkaita menemään.

Toivo rokotusten etenemisessä

Vuoden 2017 kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 58,8. Perinteisesti ikäihmiset ovat olleet ahkeria äänestäjiä. Juuri nyt 70–80-vuotiaat ovat rokotusten suhteen väliinputoajia, koska eivät kuulu vielä kuulu ikänsä puolesta rokotettaviin.

Henriksson toivoo, että huhtikuun 18. päivään mennessä rokotukset ovat edenneet niin, ettei mikään yksittäinen ikäryhmä pidä äänestämistä terveysriskinä.

– Kaiken A ja O on terveysturvallisuus ja informaatio siitä, mitä kaikkea äänestyspaikalla tehdään sen eteen, ettei tarvitse pelätä.

Nyt voimassa olevan aikataulun mukaan vaalipäivä on 18. huhtikuuta ja ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 7. huhtikuuta.

– En halua tässä vaiheessa sulkea mitään pois. Me olemme sopineet siitä, että helmikuun aikana tehdään tämä päätös ja katsotaan sitten, mikä on johtopäätös. Lähden edelleen kuten kaikki muutkin puoluejohtajat siitä, että vaalit pidetään.

Täsmennetty 20.2. klo 20.13 kolmatta kappaletta: Britanniassa järjestetään paikallisvaalit.