Kymppi plus.
Niin kovaa kipu ajoittain oli. Sitä jatkui kaksi ja puoli tuntia.
Kati Kinnusen lonkan tekonivel muljahti pois paikoiltaan mökin pihassa, jonne ei pääse autolla. Helpotuksen kipuun toi vasta lääkepiikki sairaalassa.
– Synnytyksen kokeneena ajattelin, että suurempaa kipua ei voi olla. Nyt olen eri mieltä, Kinnunen toteaa muutama päivä tapahtuneen jälkeen.
Kivusta, kylmästä ja pelosta huolimatta Kinnunen on kiitollinen ja kutsuu pelastajiaan supersankareiksi. Suomalainen terveydenhoito toimi hyvin.
– Kun on iso hätä, koneisto pyörähtää käyntiin, asiakas otetaan yksilönä huomioon ja kaikki tehdään niin hyvin kuin osataan. Ihmiset valittavat usein, että joutuvat odottelemaan palveluita, mutta ne ovat pikkujuttuja. Ei valiteta niistä.
Hiihtoreissu päättyi tuskaan
Kati Kinnunen koki kauhunhetket mikkeliläisessä metsässä viime viikon lauantaina.
Hän suuntasi tuolloin ystävänsä kanssa mökille. Auto jäi päätien varteen, ja ystävykset hiihtelivät vajaan kilometrin matkan mökin pihaan. Pihassa Kinnunen kyykistyi irrottamaan monot siteistä.
Silloin hän tunsi sen. Lonkan tekonivelessä tapahtui jotain.
Jalka ei enää pitänyt. Kinnunen kellahti kyljelleen lumihankeen, koko painollaan tekoniveljalan päälle.
Hän ei päässyt ylös, eikä ystävä voinut auttaa. Kinnunen huusi tuskasta, jos toinen yritti koskea häneen.
Kinnunen soitti hätänumeroon. Hän ei muistanut tarkkaa osoitetta, mutta puhelimessa oli 112-sovellus. Sen avulla hätäkeskuksen työntekijä paikansi hänet.
Sitten piti odottaa.
Ja odottaa.
Kaikki alkoi jo viime vuoden heinäkuussa. Kinnunen pelasi tennistä ja kaatui. Lonkka murtui, ja 58-vuotias äidinkielenopettaja sai tekonivelen. Hän oli tekonivelen saajaksi nuori.
Seurasi kuntoutusta, fysioterapiaa, lihastreeniä.
Seitsemän kuukautta myöhemmin helmikuisena lauantaina Kinnunen oli mielestään hyvässä kunnossa suunnatessaan ystävineen epäonniselle mökkireissulle.
Ystävä etsi vilttejä ja viritteli nuotion
Kinnunen makasi kyljellään lumihangessa mökin pihassa, eikä voinut liikkua. Kylmyys hiipi lumesta jäseniin.
Ystävä sivakoi autolle ja toi takin lämmikkeeksi. Hän etsi vilttejä mökin terassilta ja kasasi nekin Kinnusen ylle. Mökkiin ei ollut asiaa, koska avaimet olivat Kinnusen taskussa, kipeän lonkan alla. Niitä ei saatu sieltä pois, koska Kinnunen ei voinut liikkua.
Samasta syystä ystävä ei saanut suojaa Kinnusen alle.
Ystävä viritteli nuotion Kinnusen viereen. Sekin lämmitti.
Keho kuitenkin kylmeni nopeasti lumihangessa seitsemän asteen pakkasessa. Koko kroppa tärisi ja hampaat löivät loukkua.
Kului noin 40 minuuttia.
Kipulääke ei vienyt tuskaa pois
Kaksi pelastuslaitoksen työntekijää rämpi umpihangessa jalkaisin mökin pihaan. He toivat lämpöpeiton, joka auttoi kylmää vastaan.
Sitten piti taas odottaa. Kinnunen tarvitsi kipulääkettä ennen siirtoa mönkijän peräkärryyn.
Ensihoitajat saapuivat ja antoivat kipulääkettä suoraan suuhun. Suoneen tai lihakseen pistäminen ei onnistunut, koska Kinnusella oli talvivaatteet päällä, eikä hän kivun takia antanut koskea itseensä.
Kipulääke ei auttanut.
Ensihoitajat antoivat lisää.
Sekään ei auttanut.
Ja lisää. Tuloksetta.
Todennäköisesti lääke ei imeytynyt kunnolla, koska Kinnunen oli kylmissään.
Oli kulunut noin puolitoista tuntia hätäpuhelusta.
Lopulta pelastajat totesivat, että Kinnunen on pakko saada sairaalaan. He kutsuivat mönkijän päätieltä mökin pihaan.
Kinnunen käännettiin selälleen, nostettiin ilmapatjalle ja sen kanssa mönkijän peräkärryyn.
Kinnunen huusi. Hän karjui täyttä kurkkua, koska kipu oli niin hirveää. Lopulta hän työnsi hiihtorukkaset suuhunsa ja puri niitä, koska paikasta toiseen siirtely sattui niin paljon.
Mönkijä vei Kinnusen päätien varteen ambulanssin luo ja ambulanssi Mikkelin keskussairaalaan.
Kinnusesta tuli onnellinen veronmaksaja
Pelastajat ja ensihoitajat olivat koko ajan empaattisia. He puhuttelivat nimellä, tsemppasivat, koskettivat kevyesti olkapäähän. Sanoivat, että kyllä sinä pärjäät. Antoivat luvan huutaa. Pyysivät anteeksi töyssyjä mönkijän alla ja ambulanssikyydin aikana.
Se rauhoitti Kinnusta.
– Vaikka olin peloissani, kylmissäni ja äärimmäisen kipeä, minulla oli koko ajan turvallinen olo ja luottamus siihen, että tästä selvitään.
Kinnunen on nyt onnellinen veronmaksaja kahdestakin syystä. Ensimmäinen oli heinäkuinen tekonivelleikkaus, joka ei käynyt Kinnusen kukkaron päälle, vaikka hintalappu oli oikeasti iso.
– Nyt suurin piirtein koko kaupungin hälytysajoneuvot oli hälytetty hakemaan minua pois metsästä. En edes uskalla arvioida, paljonko sellainen pelastusoperaatio maksoi.
Vastaavia tapauksia kerran kahdessa viikossa
Lonkan tekonivelen sijoiltaanmeno on melko yleistä. Mikkelin keskussairaalan päivystyksessä hoidetaan vastaavia tapauksia suunnilleen kerran kahdessa viikossa, arvioi ortopedian ylilääkäri Mikko Honkanen.
– Käytännössä se on aina lonkan tekonivel, joka lähtee sijoiltaan. Lonkka on pallonivel, joka on vahvasti pehmytkudosten varassa. Polven tekonivel ei mene pois paikoiltaan, koska polvessa on sarananivel, Honkanen sanoo.
Yleisimmin tekonivel menee paikoiltaan 1–3 kuukauden kuluttua sen asentamisesta.
– Lonkka on ihmisen tukevin nivel tavallisesti. Tekonivelleikkauksessa joudumme avaamaan nivelen rakenteet, ja sen vuoksi ne ovat löysiä tietyn aikaa leikkauksen jälkeen. Siksi tekonivel saattaa hypähtää pois paikoiltaan.
Lonkan tekonivel lähtee sijoiltaan yleensä syväkyykistymisessä sopivan lonkan kiertoliikkeen yhteydessä.
Tekonivel voi muljahtaa paikoiltaan myös myöhemmin sopivan liikkeen tai tarpeeksi ison voiman takia. Vika voi olla myös tekonivelessä itsessään. Osien pituus tai kulma toisiinsa nähden voi olla väärä, jolloin nivel jää mekaanisesti löysäksi.
Jatkossa tällaisten inhimillisten virheiden vaara poistuu. Mikkelin keskussairaalan tekonivelleikkaukset nimittäin tehdään pian robottikäden avulla.
– Vaikka olisit kuinka hyvä kirurgi, leikkauksessa on aina inhimillinen aspekti mukana. Robotti ei anna lääkärin tehdä virheitä, Honkanen kertoo.
Robottikäsi saapuu Mikkeliin lähes ensimmäisenä Suomessa. Kaikista ensimmäisenä sen ottanee käyttöön Oulun yliopistollinen sairaala.
Lääkepiikki sairaalassa helpotti
Kati Kinnuen pääsi Mikkelin keskussairaalan päivystysosastolle noin kahden ja puolen tunnin kuluttua hätäpuhelusta. Päivystyksessä hän sai lääkepiikin lihakseen ja kipu alkoi viimein hellittää.
– Olin saanut siihen mennessä varmaan kahden ison aikuisen miehen kipulääkeannokset, Kinnunen naurahtaa.
Lääkärit laittoivat tekonivelen paikoilleen, mutta se muljahti uudestaan sijoiltaan. Tekonivel saatiin pysymään paikoillaan vasta seuraavana päivänä.
Leikkausta ei tarvittu, vaan Kinnunen humautettiin uneen ja ortopedi kiskoi tekonivelen paikoilleen.
Kinnunen heräsi merenneitosidoksesta. Jalat oli paketoitu yhteen, jotta lonkka pysyisi varmemmin paikoillaan. Vuorokauden päästä siteet irrotettiin, ja lonkka pysyi sijoillaan.
– Tästä se toipuminen alkaa, Kinnunen hymähtää.
“En aio lopettaa elämistä!”
Nyt Kinnusta odottaa sama prosessi kuin kesällä onnettomuuden jälkeen. Kyynärkepit ja kuuden viikon omatoiminen kuntoutus.
Kinnunen koettaa pysyä positiivisena, mutta tapauksesta jäi pieni pelko takaraivoon. Kevättalviset hiihtoreissut Lapin jänkille saattavat jäädä historiaan. Kinnunen tuskin enää uskaltaa lähteä erämaahan, koska apu olisi kaukana.
Liikkuminen ei kuitenkaan lopu.
– En aio lopettaa elämistä! En voi koko ajan pelätä, että entä jos tekonivel lähtee taas paikoiltaan.