Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Aluehallintovirasto sulkee yläkoulut Etelä-Savossa liki koko maaliskuun ajaksi

Päätökseen vaikuttaa THL:n antama asiantuntijalausunto koko Suomen epidemiatilanteesta.

Tyhjiä pulpetteja tuoleineen koulun luokassa.
Kuva: Juha Kemppainen / Yle
  • Juho Liukkonen

Itä-Suomen aluehallintovirasto sulkee yläkoulut Essoten ja Sosterin sairaanhoitopiirien alueilla liki koko maaliskuun ajaksi.

Päätöstä valmistellaan aluehallintoviraston mukaan parhaillaan. Koulujen sulun on määrä astua voimaan ensi keskiviikkona.

– Päätös liittyy Valtioneuvoston tekemään periaatepäätökseen sekä Sosiaali- ja terveysministeriön toimenpideohjelmaan. Päätös liittyy myös pahentuneeseen epidemiatilanteeseen ja kansallisen linjauksen mukaisesti koskettaa perusopetuksen 7.-9. -luokkien opetustiloja. Siihen tulee tiettyjä rajauksia esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden osalta ja myös opettajien toimintaan tarpeelliseksi liittyviä asioita etäopetuksen järjestämiseksi, Itä-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Sami Remes kertoo.

Päätös koskee koko Etelä-Savon maakuntaa ja Joroisten kuntaa.

– Tämä liittyy Itä- ja Etelä-Savon osalta siihen, että alueet ovat kiihtymisvaiheessa. Ministeriö on ottanut ne kolmen viikon sulkuohjelmaan toimenpideohjelmansa mukaisesti.

– Päätös alkaa tulevasta keskiviikosta ja se kestää 28. maaliskuuta saakka. Siitä eteenpäin emme tiedä valtakunnan tilannetta. Seuraamme tilannetta ja valtakunnallisia linjauksia.

Remes ei pidä poissuljettuna sitäkään mahdollisuutta, että yläkoulujen sulku jatkuisi mikäli koronatilanne jatkaa pahentumistaan.

Viime viikon perjantaina aluehallintovirasto kielsi Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli kuusi henkilöä. Määräys astui voimaan maanantaina ja se on voimassa aina maaliskuun loppuun saakka.

Tiloja voidaan käyttää tietyin poikkeuksin

Vaikka aluehallintoviraston määräys kieltää periaatteessa yläkoululuokkien lähiopetuksen, voidaan sitä toteuttaa jatkossakin tietyissä poikkeustapauksissa.

– Määräyksessä lukee, että tiloja kuitenkin voidaan käyttää jatkossa 7.-9. vuosiluokkien sekä lisäopetuksen osalta erityisen tuen oppilaiden opetukseen, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden opetukseen sekä valmistavan ja joustavan perusopetuksen oppilaiden opetukseen, Itä-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimen vastuualueen johtaja Anu Liljeström kertoi tiedotustilaisuudessa.

Tämänlainen poikkeustilanne voi tulla esimerkiksi kysymykseen, jos koululainen tarvitsee erityistä tukea opinnoissaan tai hän on erityisessä syrjäytymisen vaarassa. Poikkeukseksi lasketaan myös tilanteet, jos nuori tarvitsee yhteishaun ohjaukseen tukea.

– Jokainen opetuksen järjestäjä tekee päätöksen avin päätöksen jälkeen, Liljeström linjasi.

Valtakunnallinen arvio vaikutti päätökseen

Remes avasi tiedotustilaisuudessa syitä sille, miksi päätös syntyi vasta näin viime tingassa.

Aluehallintoviraston päätökseen vaikutti THL:n antama asiantuntijalausunto koko Suomen epidemiatilanteesta. Lausunto asiasta saatiin vasta viime viikon perjantaina.

Pelkästään Etelä-Savon tilanne koronaviruksen leviämisen suhteen ei riittänyt lain näkökulmasta yläkoulujen etäopetukseen siirtämiseen vaikka sekä Essoten ja Sosterin alue ovat kiihtymisvaiheessa.

Esimerkiksi viime viikolla kuntayhtymä Essote totesi omassa tiedotteessaan, ettei alueen tilanne koronaviruksen leviämisen suhteen täytä kriteerejä, jotta yläkouluja olisi perusteltua lain nojalla siirtää etäopetukseen. Sairaanhoitopiiri katsoi tuolloin tämän vaativan sosiaali- ja terveysministeriön tarkkaa ohjeistusta ja THL:n asiantuntijalausuntoa, jolloin aluehallintovirasto voi määrätä koulut etäopetukseen.

– Lausunnossa, jonka allekirjoittajana oli THL:n ylijohtaja Markku Tervahauta ja johtaja Mika Salminen, käytiin läpi asiaan liittyvät kansalliset, valtioneuvoston ja ministeriön linjaukset sekä todetut poikkeusolot. Tervahauta toi myös huolensa valtakunnallisen epidemiatilanteen nopeasta heikentymisestä. Lisäksi todettiin, että edellä mainitut valtioneuvoston ja STM:n toimenpiteet muodostavat kokonaisuuden, jonka käyttöönotto on epidemiatilanteen heikkeneminen huomioiden perusteltua.

Aluehallintovirasto jatkoi keskustelua maanantaina sairaanhoitopiirien koronakoordinaatioryhmien kanssa. Tämän jälkeen Remeksen mukaan päädyttiin lopputulokseen, että kansallinen ohjaus ja epidemiatilanne täyttää lainopillisesti perusteet sulkea yläkoulut alueella.

Myös 12-18 vuotiaiden harrastusryhmät tauolle

Iltapäivällä järjestetyssä aluehallintoviraston tiedotustilaisuudessa oli paikalla myös Essoten ja Sosterin väkeä.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kerrottiin ottavan käyttöönsä aluehallintoviraston päätöksen lisäksi suosituksen, jonka perusteella 12-18 vuotiaiden harrastustoiminta laitetaan tauolle. Suositus jatkuu aina 28.3. saakka.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä vahvisti myös samassa tiedotustilaisuudessa, että heidänkin alueelleen valmistellaan samanlaista suositusta. Alueellinen koronanyrkki tekee päätöksen asiasta huomenna keskiviikkona.

Juttuun tehty tarkennus uuden tiedon perusteella kello 14:08 Päätös koskettaa ainoastaan yläkouluja.

Lisäys kello 14:22 Lisätty Sami Remeksen kommentit.

Lisätty kello 17:28 tietoja aluehallintoviraston maanantaisesta tiedotustilaisuudesta.

Täsmennys otsikkoon 9.3.2021 kello 8:55 Yläkoulut suljetaan liki koko maaliskuun ajaksi

Lue myös:

Aluehallintovirasto: yli kuuden hengen kokoontumiset kielletään Essoten ja Sosterin alueilla