Asiantuntijat pitävät hallituksen suunnittelemia uusia keinoja koronaepidemian taltuttamiseksi tarpeellisina.
Helsingin Sanomat uutisoi, että valmisteilla olisi erillislaki, jolla esimerkiksi maskien käytöstä voitaisiin tehdä pakollista ja liikkumista rajoittaa. Uudet rajoitukset koskisivat ensi vaiheessa pandemian pahiten uhkaamia alueita eli pääkaupunkiseutua ja Turkua.
Koronatartuntojen vähentämiseksi määrättyä koronasulkua on jäljellä enää runsas viikko. Maaliskuussa voimaan tulleista rajoitustoimista huolimatta tartuntoja ei ole onnistuttu vähentämään merkittävästi.
– Jos tavoitteena on kääntää tartunnat ja sitä kautta sairaalapotilaiden määrä merkittävään laskuun, niin tämän hetken tiedon perusteella vaikuttaa siltä, että tarvitsemme valitettavasti järeämpiä rajoituksia, arvioi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Myös taudinaiheuttajien ekologiaan perehtynyt evoluutiobiologi Tuomas Aivelo näkee, että epidemia pitäisi saada hidastumaan. Millään yksittäisellä uudella keinolla ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä. Suurin vaikutus olisi sillä, että ihmiset saataisiin noudattamaan jo nyt voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia.
– Tiedetään, että virus ei juurikaan tartu ulkotiloissa eikä ulkona liikkumisen rajoittamisella ole sinänsä vaikutusta. Mutta jos ihmiset ottavat rajoitukset vakavammin sen takia että meillä on liikkumisrajoituksia, se tietysti auttaa epidemian hallinnassa, Aivelo sanoo.
– Kevyet toimet alkavat olla jo käytetty. Oikeastaan enää on jäljellä tylppiä aseita arsenaalissa.
Hän kuitenkin korostaa, että liikkumisrajoituksiin on vielä mahdotonta ottaa tarkemmin kantaa, koska ei vielä tiedetä mitä ne ovat.
Turussa tiukkoja rajoituksia joudutaan todennäköisesti jatkamaan
Turussa on jo nyt annettu paikallisesti muuta maata tiukempia suosituksia muun muassa maskien käytöstä. Myös Turun alakoululaisille suositellaan maskeja.
Maakunnassa on saatu kokemuksia myös poliisin virka-avusta rajoitusten pitävyyden varmistamisessa. Toisaalta, vajaan parin viikon ajanjakso on esimerkiksi ravintolarajoitusten tehokkuuden arviontiin varsin lyhyt.
– Tiedämme, että kansainvälisten opiskelijoiden koronavyyhdissä on osatekijänä ravintolat ja kokoontuminen vapaa-aikana, sanoo Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi.
Hänen mukaansa nykyisiä, jo tiukkoja rajoituksia joudutaan todennäköisesti jatkamaan Turussa. Rajoituksien edelleen tiukentaminen voi tulla eteen, jos tilanne entisestään pahenee ja silloin on mietittävä pääsiäisen ajankohtaa.
– Pääsiäisen seutu molemmin puolin on hyvä hetki, sillä siinä saadaan rajattua lomalla tapahtuvia kontakteja, Peltoniemi katsoo.
Hän kuitenkin korostaa, että rajoituksista olisi kerrottava hyvissä ajoin, jotta ihmiset ehtisivät tarvittaessa muuttaa suunnitelmiaan.
Menee vielä kuukausia, ennen kuin rokotteista on apua
HUSin Markku Mäkijärven mukaan menee vielä kuukausia, ennen kuin rokotukset alkavat merkittävästi hillitä epidemian leviämistä. Siihen saakka rajoitukset ja suositukset ovat tärkeimmässä roolissa.
– Nyt on tosi kyseessä ja viimeinen hetki suhtautua vakavasti tilanteeseen. Ei meistä kukaan halua, että rajoitukset jatkuvat tällä tasolla kesään saakka, Mäkijärvi sanoo.
Tuomas Aivelon mukaan Suomen koronatilanteen tulevaisuudenkuva on nyt kaksijakoinen. Toisaalta rokotukset vähentävät pitkällä aikavälillä sairastumisia ja taudin leviämistä.
– Toisaalta koronaviruksen aiempia muutoksia jopa yli 50 prosenttia tehokkaammin leviävä brittimuunnos tekee kamppailun aiempaa vaikeammaksi, Aivelo ennustaa.
Lue lisää: