Koronarajoitukset romauttivat matkustajatuonnin. Alkoholijuomien kokonaiskulutus laski viime vuonna enemmän kuin vuosiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tilastoraportin mukaan kokonaiskulutuksen lasku johtui pääosin matkustajatuonnin vähenemisestä, mikä taas oli seurausta koronan vuoksi määrätyistä matkustusrajoituksista. Matkustajatuonti puoliintui viime vuonna verrattuna vuoteen 2019.
Kun suomalaiset eivät päässeet itse ulkomaille alkoholiostoksille, lähinnä Tallinnaan, he ryhtyivät tilaamaan "ulkomaiden tuliaiset" netistä. Alkoholiostot ulkomailta internetin kautta kasvoivat viime vuonna yli puolella verrattuna vuoteen 2019.
THL:n mukaan alkoholin nettiostot olivat noin kaksi miljoonaa litraa sataprosenttisena alkoholina, vajaat viisi prosenttia alkoholin kokonaiskulutuksesta.
Volyymiltaan suurimman hyödyn matkustajatuonnin romahduksesta korjasivat kuitenkin Alkot ja päivittäistavarakaupat, pitkälti marketit. Alkon litramyynti pomppasi viime vuonna peräti 12 prosenttia edellisvuodesta, muu vähittäiskauppa kirjasi 4 prosentin kasvun.
Vähittäiskaupan kasvua avitti myös koronan vuoksi määrätyt ravintolarajoitukset. Ravintolat olivat viime keväänä kokonaan kiinni pari kuukautta ja syksyllä auki rajoitetusti. Anniskelukulutus putosikin viime vuonna 41 prosenttia edellisvuodesta. Anniskelun osuus tilastoidusta kulutuksesta oli viime vuonna 7 prosenttia. Anniskelun siivu on pienentynyt tasaisesti 1990-luvun lopulta lähtien.
9 litraa sataprosenttista
Alkoholia kului viime vuonna sataprosenttiseksi muutettuna 9,2 litraa jokaista 15 vuotta täyttänyttä kohden. Määrä on ollut alamäessä jo pitkään. Ennätysvuosi oli 2005, jolloin alkoholia kului 12,1 litraa/nuppi.
Suomalaiset nauttivat alkoholinsa lähinnä oluena. Sen osuus on laskenut hissukseeen, mutta oli viime vuonna edelleen 46 prosenttia. Ylivoimaisesti ostetuin on edelleen keskiolut, joskin vahvan suosio on kasvanut vuonna 2018 voimaan tulleen alkoholiuudistuksen jälkeen.
Mietojen viinien suosio on ollut nousussa ja väkevien laskussa. Molempien osuus oli viime vuonna 21 prosenttia sataprosenttisesta alkoholista.
Ahvenanmaalla pomppasi
Alkoholin myynti lisääntyi vuonna 2020 kaikissa maakunnissa paitsi Lapissa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.
Alkoholin myynti lisääntyi eniten Ahvenanmaalla (+24,3 %), Etelä-Savossa (+5,4 %), Kymenlaaksossa (+5,0 %) ja Pohjois-Karjalassa (+5,0 %). Ahvenanmaan kasvua selittää etenkin laivatuliaisten tyrehtyminen koronarajoitusten vuoksi.
Alkoholin myynti väheni Lapissa (-5,6 %), Uudellamaalla (-2,3 %) ja hieman myös Pirkanmaalla (-0,1 %) vuoteen 2019 verrattuna.
Eniten alkoholia myytiin asukasta kohden Lapissa, mutta turismi selittää ison osan Lapin alkoholikaupasta. Alkoholia myytiin vähiten Pohjanmaalla.
Kello 10.23. Korjattu otsikkoa.
Lue lisää: