Ensimmäinen pikaratikka on saapunut Kainuun Otanmäen tehtaalta Helsinkiin. Laajasalon Kruunusillat-yhteyden ja Pikaraitiotie 550:n lisäksi pikaratikat kulkevat lähivuosina muun muassa Vihdintien pikaraitiotietä pitkin Helsingin keskustan sekä Kannelmäen välillä.
Raide-Jokeri -hankkeen valmistuttua Škoda Transtechin ensimmäiset 29 vaunua otetaan käyttöön ja ne aloittavat pikaraitiotie 550 -linjalla. Lisäksi on HKL on tilannut 23 vastaavaa, ForCity Smart Artic X54 -vaunua Kruunusillat-raitiotieyhteyden liikenteeseen.
Välimeren vivahteita
Vaunujen valko-turkoosi väritys sekä vaaleankeltaiset, ergonomiset penkit tuovat mieleen Välimeren.
Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen kalustopäällikkö, Heidi Heikkilä on silminnähden innoissaan kaupungin uusista kulkuvälineistä.
– Uusien raitiovaunujen jousitus on pehmeä ja äänimaailma hiljainen - tämä kyllä alkaa olemaan jo tällaista raitiotiematkustuksen luksusta, Heikkilä tunnelmoi.
Hän huomauttaa raitiovaunujen olevat suomalaista tekoa – komponentteja myöten.
Kahteen suuntaan ajettavista vaunuista löytyy ovet kummallekin puolelle. Pituutta ratikalla on tarpeen mukaan 34 metristä, aina 44 metriin.
– Sellaiselle [44 metriselle vaunulle] saattaisi olla tarvetta pikaraitiotiellä, suurten matkustajamäärien vuoksi, Heikkilä valaisee.
Vaunujen lattiat sijaitsevat samalla tasolla pysäkkien kanssa, eikä niissä ole portaita. Uutena lisänä ratikoista löytyy jatkossa myös usb-pistokkeet elektroniikan lataamista varten.
Kantakaupungissa pikaratikat tulevat käyttämään samoja raiteita kuin nykyiset raitiovaunut.
Haastavat Helsingin tiet
Pikaraitiotievaunut on suunniteltu niin, että ne sopivat Helsingin paikoittain haastavaan rataverkkoon.
– Otimme oppia vaunuja suunniteltaessa aiemmista raitiovaunuprojekteista. Helsingin raitiotieverkko on haastava, koska täällä on mäkiä, kaarteita ja jyrkkiä mutkia, Heikkilä pohtii.
Lisäksi liikennöinnin ja kunnossapidon näkökulmasta uudet vaunut ovat yhteen sopivia kantakaupungin Artic-vaunujen kanssa. HKL kertoo vaunujen olevan edullisia ylläpitokustannuksiltaan, energiatehokkaita sekä ympäristöystävällisiä.
Ne aloittavat testiajonsa kesällä, ja syksystä eteenpäin ne siirtyvät makustajaliikennöintiin.
24.4-2021 kello 21.37 Helsingin kuljetuslaitos muutettu muotoon Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos.
Keskustele aiheesta alla 23.4.2021 klo 23.00 saakka.